Itäväylän pohjoisella ylikulkusillalla Roihupellon kohdalla sillan yläpuoliset korjaustyöt etenevät kolmanteen eli viimeiseen vaiheeseen. Sahaajankadun ylikulkusillalla työmaa-alue siirtyy sillan keskiosuudelta eteläisimmän kaistan kohdalle torstaina 18.5. Tästä johtuen keskustaan menevä liikenne ohjataan kulkemaan työmaan kohdalla keskimmäistä kaistaa pitkin.
Liikennejärjestelyt toteutetaan torstai-illan aikana. Uudet kaistajärjestelyt on merkitty alla olevaan karttaan. Viikkiin menevillä reitti pysyy ennallaan eli heillä on käytössään sillan pohjoisin kaista.
Lisäksi pyydämme huomioimaan, että Itäväylällä Siilitien ylittävällä sillalla Viikkiin vievä kaista on toistaiseksi suljettu toisen urakoitsijan siltatyömaan vuoksi. Lisätietoa työmaasta löydät urakoitsijan verkkosivuilta.
Siilitiellä hetkellisiä muutoksia jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reitteihin
Siilitien ylittävän sillan alapuolella tehdään ensi viikolla, viikolla 21, hulevesiviemäröinnin viimeistelyjä. Niistä johtuen Siilitiellä sillan kohdalla jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden reitteihin tulee hetkellisiä muutoksia: kun työt ovat meneillään Siilitien itäreunalla, jalankulkijat ja pyöräilijät käyttävät länsireunaa ja töiden edetessä länsireunalla jalankulku- ja pyöräilyreitti siirtyy Siilitien itäpuolelle.
Hulevesityöt kestävät arviolta 1–2 päivää per puoli. Pahoittelemme niistä aiheutuvaa häiriötä.