010220221643702650

Atrian Oyj laajentaa Nurmon tuotantolaitosta, jonka yhteyteen on keväällä 2021 ryhdytty rakentamaan uutta siipikarjatehdasta. Kreate toteuttaa Atrian historian suurimman, 155 miljoonan euron tehdashankkeen kaikki maanrakennustyöt. Haastavuutta laajaan maanrakennusurakkaan on tuonut louhiminen käynnissä olevan tehtaan ja tuotannon kulkureittien ääressä.

Siipikarja 2024 -projektissa Kreaten osalta työt alkoivat Atrian Nurmon tehtaan tontilla huhtikuussa 2021. Maanrakennustöihin kuuluvat muun muassa uuden tuotantolaitoksen rakennuskaivannon louhinnat sekä piha- ja parkkialueiden rakentaminen.

– Tehdasrakennus on 200 metriä pitkä ja 130 metriä leveä ja lattiapinta-ala on lähes kolme hehtaaria, joten louhittavaa on kaikkiaan noin 100 000 kuutiota, kertoo hankkeen vastaava työnjohtaja Joonas Kauppinen.

Uusi tehdasrakennus sijoittuu nykyisen siipikarjatuotantolaitoksen eteläpuolelle, osittain nykyisen parkkipaikan päälle ja itäpuolelle. Piha- ja parkkialueiden rakentaminen toteutetaan noin neljän hehtaarin alueella.

– Vastaamme myös varastointi- ja aurinkopaneelikenttien rakentamisesta ja urakkaamme kuuluvat tontille tulevan energiakeskuksen ja jäteveden tasausaltaan maanrakennustyöt, lisää Kauppinen.

Kreate vastaa lisäksi uuden tehdasrakennuksen ulkopuolelle tulevien talo- ja prosessitekniikan putkistojen sekä energiakeskukselle tulevien päävesijohdon, paineviemärin, kaukolämmön ja suurjännitekaapeleiden rakentamisesta.

– Kreate valikoitui maanrakennusurakan toteuttajaksi tarjouskyselyn ja neuvotteluiden perusteella. Tarjousten vertailuvaiheessa Kreatessa meidät vakuutti erityisesti ammattimaisuus ja resurssivarmuus, jotka ovat olleet erittäin hyvällä tasolla. Näin ollen voidaan sanoa, että tässäkin tapauksessa onnistuimme tavoitteessamme valita luotettavat urakoitsijat Atrian mittakaavassa poikkeuksellisen suureen hankkeeseen, Atria Suomen teknologiajohtaja Reijo Äijö toteaa.


Louhinta ja rakentaminen tehtaan tuotantoa häiritsemättä

Maanrakennustyöt ovat näkyneet atrialaisten arjessa muun muassa muutoksina parkkipaikalla ja kulkureiteillä.

– Meidän työmme kannalta kriittinen vaihe oli kesällä 2021, kun rakensimme 1,5 hehtaarin parkkialueen valmiiksi puolessatoista kuukaudessa tehtaan henkilökunnan pysäköintiä varten. Tämän jälkeen pystyimme jatkamaan rakennuskaivannon louhimisen loppuun, Kauppinen kuvailee.

Uuden tehtaan rakennuskaivannot valmistuivat syyskuussa. Sen jälkeen rakennusurakoitsija aloitti tehdasrakennuksen perustusten rakentamisen.

– Työmaa-alue on hyvin laaja ja haasteenamme on ollut varmistaa, että kaikki louhiminen ja rakentaminen etenee tehokkaasti ja turvallisesti siten, että se ei vaikuta Atrian normaalin tuotannon sujumiseen, kertoo Joonas Kauppinen.

– Tuotannon toimiminen rakennettavan alueen välittömässä yhteydessä on ollut tiedostettu haaste. Hyvällä suunnittelulla ja reagoinnilla eri vaiheissa esille tulleisiin havaintoihin on onnistuttu maanrakennuksessa ilman tuotannon häiriöitä. Erityisen tärkeää on ollut henkilöliikenteen hallinta haastavissakin vaiheissa. Olemme käsitelleet yhteistyössä parannuksia esille tulleisiin asioihin ja toteuttaneet tarvittavat toimenpiteet. Myös materiaaliliikenteen hoitamisessa on ollut ja tulee vielä olemaan erilaisia erityisjärjestelyitä, ja näissäkin on tähän asti löytynyt aina toimivat ratkaisut, sanoo Reijo Äijö.

Louhitut kiviainekset hyödynnetään työmaalla

Atrian uudessa siipikarjatehtaassa tuotantoteknologia tulee olemaan aiempaa ympäristöystävällisempää. Ympäristöystävällisyys on otettu Kreatella huomioon myös tehtaan maanrakennusvaiheessa.

Kauppinen kertoo, että urakka on massoiltaan omavarainen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Kreate jalostaa louhitun kallion murskaamalla kiviainekseksi työmaan täyttöihin, sen sijaan että kiviainekset kuljetettaisiin pois.

– Näin toimimalla vähennämme ympäristöhaittoja, tieverkkojen ruuhkaa ja neitseellisten materiaalien käyttöä sekä syntyviä kustannuksia. Tiivistämiskelpoiset leikkausmassat olemme hyödyntäneet kokonaisuudessaan Atrian tontille tulevien aurinkopaneelikenttien rakenteissa.

Maanrakennustyöt valmistuvat kesällä 2023

Mittava maanrakennusurakka on edennyt hyvin aikataulussa. Kaikki louhinnat ja massanvaihdot on tehty kesän ja syksyn 2021 aikana ja parhaillaan rakennetaan uuden tehdasrakennuksen ulkopuolisia vesi-, viemäri-, kaukolämpö- ja sadevesiputkistoja.

Ensi kesänä vuorossa ovat tehtaan piha-alueiden rakentaminen ja päällystäminen.

Kreaten osalta urakka on valmis kesällä 2023 ja Atrian uusi tehdas valmistuu aikaisintaan vuoden 2024 aikana.

Samaan aikaan Atrian siipikarjatehtaan laajennuksen kanssa viereiselle Valtatie 19:lle rakentuu Atrian eritasoliittymä ohituskaistoineen. Kreaten väylärakentajat ovat mukana Vt 19 Seinäjoki-Lapua -hankkeessa, jossa parannetaan Seinäjoen ja Lapuan välistä tieosuutta. Hankkeen urakoitsijana on työyhteenliittymä Seila, jonka muodostavat Kreate Oy ja Maansiirto Veljekset Rinta Oy.