Ruotsin tiedote tunnelisisustusurakka

Kreaten vahvistuminen Ruotsissa etenee suunnitelmallisesti. Kreate Sverige AB on voittanut kahden metroaseman ja niiden välisen tunnelin sisustamisen sekä kolmannen metroaseman maarakennusurakan. Laajentuminen uusiin rakentamisen lajeihin on alkanut, sillä maarakennusurakka on Kreaten historian ensimmäinen Ruotsissa. Yhteensä urakoiden arvo on yli 5 miljoonaa euroa.

Kreate Sverige AB on allekirjoittanut noin 40 miljoonan Ruotsin kruunun eli yli 3,4 miljoonan euron arvoisen sopimuksen italialaisen Itineraspa Scandinavia Filialin kanssa kahden maanalaisen metroaseman sekä näiden välisen tunnelin salaojamattojen ja teknisten pulttien asentamisesta. Urakoitava Arenastade – Södra Hagalund -asemien välinen metrotunneli on 2,5 kilometriä pitkä.

– Tukholman metron laajennus on erittäin mittava kokonaisuus, ja olemmekin asentaneet pultteja ja salaojamattoja useissa urakoissa, kuten Järfällassa, Londonviaduktening-ajotunnelissa, Farstassa ja Sofian asemalla. Uusin voittamamme urakka osoittaa, että osaamme homman ja meihin luotetaan, kertoo Kreate Sverige AB:n toimitusjohtaja Veli Taatila.

Projektiin kuuluu noin 50 000 kappaletta teknisiä pultteja ja 37 000 neliömetriä salaojamattoja. Työt alkavat syyskuussa ja jatkuvat vuoden 2025 loppuun.

Kreatelle historian ensimmäinen maarakennusurakka Ruotsissa

Kahden metroaseman sisustusurakan lisäksi Kreate Sverige on solminut sopimuksen Implenia Sverige AB:n kanssa Sofian metroaseman ja tunnelien maarakennustöistä. Sofian asema sijaitsee Södermalmin kaupunginosassa ja ajotunneli näkyy muun muassa Viking Linen lauttaterminaalista. Urakan arvo on noin 20 miljoonaa Ruotsin kruunua eli reippaat 1,7 miljoonaa euroa, ja se käynnistyy elokuussa 2024 jatkuen vuoden 2025 loppuun.

Kreate Sverigen toimitusjohtaja Veli Taatila on tyytyväinen, sillä maarakennusurakka on Kreaten historian ensimmäinen puhdas maarakennusurakka Ruotsissa.

–  Olemme tehneet maarakentamista jo pitkään osana kallio- ja betonirakennuskohteitamme, mutta nyt voittamallamme maa- ja putkiurakalla avaamme ovet uuteen markkinaan. Uskon, että seuraava maarakennuskohteemme on vain nurkan takana, Taatila iloitsee.

– Ruotsin-liiketoimintamme on kehittynyt suunnitellusti ja uusi aluevaltaus maarakennuspuolella tukee hyvin strategisia tavoitteitamme Ruotsin osalta. Olemme vahvistaneet organisaatiotamme ja odotamme vaativan infrarakentamisen markkinan kehittyvän suotuisasti Ruotsissa myös loppuvuonna, sanoo Kreate Groupin toimitusjohtaja Timo Vikström.

Kuluvan vuoden osalta Kreate tavoittelee Ruotsissa 24 prosentin kasvua eli 320 miljoonan kruunun liikevaihtoa. Pidemmän aikavälin tavoitteena on kasvattaa Ruotsin liiketoiminnasta toinen maantieteellinen tukijalka konsernille. Strategiakaudella 2024–2027 Kreaten tavoitteena on saavuttaa 650 miljoonan kruunun liikevaihto kasvamalla aliurakoitsijasta pääurakoitsijan rooliin sekä laajentumalla niin maantieteellisesti kuin uusiin rakentamisen lajeihin.