Telkäntaipaleen silta valmiina

Kreaten Lempäälään rakentama Telkäntaipaleen silta nappasi Vuoden silta 2024 -tunnustuksen RILin Siltapäivien yhteydessä. Junaradan ylittävän polveilevan ristikkosillan isoin lohko nostettiin paikoilleen tiukassa aikataulussa yhdellä Suomen järeimmistä nostureista.

Kreate rakensi suunnittele ja toteuta -urakkana Telkäntaipaleen sillan Lempäälään. Vuonna 2023 käyttöönotettu kevyen liikenteen silta on näyttävä kokonaisuus, joka mahdollistaa liikkumisen radan yli ja yhdistää Lempäälän keskustan toimivaksi kokonaisuudeksi.

– Rakensimme kohteen eri vaiheet omien ammattilaistemme voimin, minkä lisäksi vastasimme myös suunnittelunohjauksesta. Varmistimme radan häiriöttömän toiminnan huolellisella ennakkosuunnittelulla, muistelee sillan rakentamista johtanut työmaapäällikkö Juha Valjakka Kreatelta.

Silta on 57 metriä pitkä ja hyötyleveydeltään viisi metriä.

Sillan vaikuttava arkkitehtuurinen rakenne sai kiitosta tuomaristolta

RILin Vuoden silta 2024 -palkinnon voittanut Telkäntaipaleen silta on upea maamerkki aivan pääradan yllä Lempäälässä. Kilpailun tuomaristo kertoi perusteluissaan, että silta liittyy ympäristöönsä erittäin hyvin niin vieressä sijaitsevan Lempäälä-talon kuin muun rakennuskannan osalta. Huolellisesti suunnitelluilla yksityiskohdilla ja materiaalivalinnoilla on luotu kiinnostava kulkuyhteys radan yli. Sillan erikoinen rakenne on arkkitehtuuriltaan vakuuttava, ulkopuolen viistot ristikkosauvat vahvistavat kokonaismuotokieltä vinoine kattolappeineen.

– Myös sillan sisäpuolen ratkaisut ovat viimeisteltyjä. Puumateriaali katossa on tyylikäs ja lisää viihtyisyyttä. Valaistukseen on panostettu ja se on ohjelmoitava, toimiva ja upea sekä sillalla kulkijoille että maisemassa”, totesi kilpailun tuomariston puheenjohtaja Ville Alajoki RILin tiedotteessa.

Sillan tilasi Lempäälän kunta ja suunnitteli Ramboll.

Isoimman siltalohkon nosto oli yksi vaativimmista työvaiheista RILin Vuoden silta 2024 -palkinnon voittaneessa Telkäntaipaleen sillan rakentamishankkeessa.

65 tonnin siltalohkon nosto hankkeen vaativin työvaihe

Haastavin vaihe hankkeessa oli ensimmäisen isoimman siltalohkon nostaminen paikoilleen vilkkaan pääradan yläpuolella. Nosto suoritettiin kahden tunnin aikana neljän tunnin katkossa, johon oli huomioitu molempiin päihin jännitekatko lankojen siirtoa varten.

– Yli 65 tonnia painavan ja 30 metriä pitkän siltalohkon nosto vaati huolellista ennakkosuunnittelua, oikean kaluston sekä ennakkotestausta turvallisuuden ja sujuvuuden takaamiseksi. Työn täytyi onnistua radalle varatun liikenne- ja jännitekatkon aikana, joten teräsrakenne odotti valmiina nosturiin kiinnitettynä radan vieressä h-hetkeä. Onhan se aina hieno onnistuminen, kun nosto onnistuu ja junaliikenne toimi työstä huolimatta täysin häiriöttä, Valjakka kertoo

Ison noston jälkeen siltaan liitettiin vielä toinen pienempi siltalohko, joka ei vaatinut enää massiivista nosto-operaatiota vilkkaan pääradan päällä. Rakentaminen radan päällä kuitenkin jatkui.

– Jouduimme asentamaan siltalohkon lasit jälkeenpäin ja varmistimme verkkoratkaisulla sen, että lasit eivät tipu asennuksen aikana radalle. Myös katon eristäminen, panelointi ja pellittäminen liikennöidyn radan päällä vaati oman ennakkosuunnittelunsa, Valjakka sanoo

Kreate on Suomen johtava sillanrakentaja ja on toteuttanut useita erikoisosaamista vaativia siltoja, joista aiemmin RIL-palkittuja ovat Isoisän silta Helsingissä, Heikinkadun alikulkusilta Oulussa sekä Ylisoutajan silta Joensuussa. Kreaten ammattilaiset ovat rakentaneet myös muita RIL-palkittuja siltoja Kreateen yhdistyneen Insinööritoimisto Seppo Rantalan aikana, kuten Kirjastosillan Turussa ja Laukon sillan Tampereella. Tällä hetkellä Kreate rakentaa muun muassa teknisesti haastavaa Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltahanketta Paraisilla sekä Suomen pisintä siltaa Kruunuvuorensiltaa työyhteenliittymänä.

Lue lisää Vuoden 2024 siltatunnustuksesta RILin verkkosivuilta.

Kuvat: Ramboll, Mikko Hyyryläinen ja Simo Suomalainen, valaistus Ramboll Valostudio, Mikko Pekonen