Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on valinnut vuoden 2019 rakennusalan diplomi-insinööriksi Kreaten Sillanrakentaminen- ja -korjausyksikön johtajan Sami Rantalan. Hän on pitkän uransa aikana rakentanut ja johtanut satoja erilaisia siltahankkeita haastavista ratasilloista ainutlaatuisiin museosiltoihin.
– Siltojen rakentaminen ja korjaaminen on yksi Kreaten liiketoiminnan kulmakivistä. Rantalan omistautuminen infra-alan kehittämiseen ja osaamisen edistämiseen näkyvät sekä hänen johtamansa yksikön ensiluokkaisessa työn jäljessä että intohimoisessa suhtautumisessa siltojen rakentamista kohtaan, kertoo Kreaten toimitusjohtaja Timo Vikström.
– Sami Rantalan toiminnassa ja asenteessa kiteytyy hienosti Kreaten halu toimia alan edelläkävijänä, jatkaa Kreaten hallituksen puheenjohtaja Petri Rignell.
RILin hallituksen mukaan Rantalalla on raudanluja tekninen ammattitaito ja hän on kehittänyt alaa aktiivisesti. Perusteluissa mainittiin lisäksi hänen maineensa innostavana esimiehenä ja kollegana.
– Sami Rantala on erinomainen esimies. Olen tuntenut hänet vuosia ja oppinut häneltä paljon etenkin sillanrakentamisen kuningaslajista, korkeista vesistösilloista. Uskallankin väittää, ettei Suomesta löydy muita, jotka nousevat samaan rintamaan korkeiden ja vaativien vesistösiltojen rakentamisessa. Hänen maineensa sillanrakentamisen saralla houkuttelee myös tulevaisuuden infraosaajia Kreateen, Rantalan organisaatiossa työskentelevä työmaapäällikkö Mika Huhtala vakuuttaa.
RILin hallituksen myöntämää tunnustusta on jaettu vuodesta 1997 alkaen. Valintakriteereitä ovat laadukas insinööriosaaminen, henkilön esimerkillisyys, helppo samaistuttavuus, positiivinen vuorovaikutus alalla sekä ammattikunnan arvostuksen edistäminen.
– Olen iloinen ja kiitollinen saamastani tunnustuksesta. Pääseminen rakennusalaa merkittävästi edistäneiden vaikuttajien joukkoon vetää nöyräksi. Infra-alalla on paljon kehitettävää, ja olen halunnut omalla toiminnallani ja esimerkilläni edistää uusien toimintatapojen käyttöönottoa ja herättää innostusta siltojen rakentamista ja korjausta kohtaan, Rantala kiittelee.
Tunnustus luovutettiin RILin kevätkokouksen yhteydessä torstaina 11.4.2019 Helsingissä.