Kreaten sillanrakentaminen ja -korjausyksikkö toteutti Vernissan sillan ja raittien rakennustyöt Vantaalla. Urakassa rakennettiin kevyenliikenteen silta Keravanjoen yli. Lisäksi tehtiin porapaalutusta, settiseinä, tukimuureja sekä viher- ja kivitöitä.

Ahtaalla tontilla aivan ratasillan läheisyydessä työskentely vaati osaamista. Lisäksi Keravanjoki on tärkeä luontokohde, jossa on esimerkiksi taimenia ja vuollejokisimpukoita.

Kiertotaloutta hyödynnettiin urakassa käyttämällä teräsrakenteita työsillassa ja puutavaraa sillan telineessä.

Vernissasilta ja sen reitit kuuluvat osaksi Tikkurilankosken puistoalueita, jotka voittivat Vuoden ympäristörakenne 2022 -kilpailun. Lue lisää palkitusta kohteesta.

Urakan tilaajana oli Vantaan kaupunki. Urakkasumma oli noin 1,6 miljoonaa ja toteutusaika on 6/2020 – 12/2020.

Kreate rakensi Vernissasillan ja alueen raitit Vantaalla.

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Tikkurilantie

Valmistuminen

12/2020

Projektinjohtaja

Matti Rekilä

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Matti Rekilä +358 40 532 2171 matti.rekila(a)kreate.fi

Artikkelit

Antti Kivi aloitti työnjohtajana

Väylärakentajiemme joukko on kasvanut rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööri Antti Kiven aloittaessa meillä työnjohtajana.   Opiskeluihin liittyvän ensimmäisen harjoittelunsa hän suoritti talonrakennustyömaalla, mutta jo heti seuraavana kesänä Antti vaihtoi vaativan infran…

Sahaajankadun ja Siilitien siltojen peruskorjaus valmistui Itäväylällä – urakassa parannettiin myös Mustapuron tulvasuojaus

Helsingin Itäväylälle sijoittuva Mustapuron tulvasuojaus ja Itäväylän sillat -urakka on valmistunut. Helsingin kaupungin tilaama hanke eteni samanaikaisesti kolmessa kohdassa: Siilitien ja Sahaajankadun ylittävät sillat peruskorjattiin ja Mustapuro sai uuden virtausuoman…

Jenna Karppanen työmaapäälliköksi

Rakennustekniikan insinööri AMK Jenna Karppanen on siirtynyt työmaapäälliköksi ratarakentamisen yksikössä. Kreatella alusta lähtien mukana ollut Jenna on kerryttänyt vahvan kokemuksen erilaisista vaativan infrarakentamisen hankkeista: hän aloitti yli kymmenen vuotta sitten…