Siltahankkeen tilaaja, Lempäälän kunta edellytti Telkäntaipaleen rakentajalta kokemusta rautatien ylikulkukäytävän ja laiturikatoksen rakentamisesta sähköratatöineen. Päätoteuttajan rooli rautatieympäristössä oli myös merkittävä vaade mukaan lukien terässillan suunnittelu sähköistetyn radan yhteydessä. Lisäksi urakoitsijan toteutusorganisaation osalta edellytettiin suunnittelun projektipäälliköltä vaativien luokkien FISE-suunnittelupätevyyttä sekä rakentamisen projektipäälliköltä siltarakentamisen pätevyyttä. Kreaten vastuuhenkilöt sekä toteutusorganisaatioon kuuluvan Ramboll Finland Oy:n henkilöt täyttävät kyseiset vaatimukset.

Huhtikuussa 2019 nostettiin ensimmäinen siltalohko paikoilleen yöllisessä ratakatkossa. Vilkkaan pääradan yläpuolelle yli 65 tonnia painavan ja 30 metriä pitkän ensimmäisen siltalohkon nosto vaati huolellista ennakkosuunnittelua, oikean kaluston sekä testausta turvallisuuden ja sujuvuuden takaamiseksi. Lisäksi työn täytyi onnistua radalle varatun kahden tunnin liikenne- ja jännitekatkon aikana. Ammattilaisten ohjauksessa nosto onnistui hyvin ja junaliikenne toimi työstä huolimatta täysin häiriöttä.

Tilaajana on Lempäälän kunta ja toteutusaika 6/2018 – 9/2019.

telkan taival

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Lempäälä

Valmistuminen

09/2019

Projektinjohtaja

Jyrki Välimaa

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Jari Humalajoki +358 400 437 884 jari.humalajoki@kreate.fi
Juha Valjakka +358 40 049 1590 juha.valjakka(a)kreate.fi

Artikkelit

Antti Kivi aloitti työnjohtajana

Väylärakentajiemme joukko on kasvanut rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööri Antti Kiven aloittaessa meillä työnjohtajana.   Opiskeluihin liittyvän ensimmäisen harjoittelunsa hän suoritti talonrakennustyömaalla, mutta jo heti seuraavana kesänä Antti vaihtoi vaativan infran…

Sahaajankadun ja Siilitien siltojen peruskorjaus valmistui Itäväylällä – urakassa parannettiin myös Mustapuron tulvasuojaus

Helsingin Itäväylälle sijoittuva Mustapuron tulvasuojaus ja Itäväylän sillat -urakka on valmistunut. Helsingin kaupungin tilaama hanke eteni samanaikaisesti kolmessa kohdassa: Siilitien ja Sahaajankadun ylittävät sillat peruskorjattiin ja Mustapuro sai uuden virtausuoman…

Jenna Karppanen työmaapäälliköksi

Rakennustekniikan insinööri AMK Jenna Karppanen on siirtynyt työmaapäälliköksi ratarakentamisen yksikössä. Kreatella alusta lähtien mukana ollut Jenna on kerryttänyt vahvan kokemuksen erilaisista vaativan infrarakentamisen hankkeista: hän aloitti yli kymmenen vuotta sitten…