Urakka käynnistyy työpedin rakentamisella, ja meluseinän kasettiseinät asennetaan teräsputkipaalujen varaan. Paalutuksessa huomioidaan muun muassa Tohloppi-järvestä purkavan hulevesiviemärin ja käytöstä poistetun vaahtobetonoidun teräsrumpuputken. Urakkaan kuuluu myös rautatiealueen nykyisen suoja-aidan purkaminen urakka-alueelta.

Työskentelemme tehokkaasti Tampereen kaupungin päästövaatimusten mukaisesti, joten työkoneet täyttävät vähintään eurooppalaisen pakokaasupäästöjen Stage-luokkien STAGE IV -luokan vaatimukset ja kuljetuskalusto täyttää vähintään EU:n tyyppihyväksyntädirektiivin mukaisen EURO VI -luokan päästövaatimukset. Ympäristöystävällisyyttä edistämme myös hyödyntämällä mahdollisuuksien mukaan maaleikkauksista syntyvät massat maaston muotoilussa sekä pengerluiskan täytössä ja muotoilussa ja hyödyntämällä työpengermateriaalin ratapenkereen luiskan täytössä ja viimeistelyssä.

Alueella on käynnissä samaan aikaan muita urakoita, joten rakentajamme etenevät saumattomasti eri urakoitsijoiden työt ja työvaiheet huomioiden.

Tilaajana on Tampereen kaupunki ja urakka-aika on 6–11/2024.

Kreate rakentaa meluseinän osana Tohlopinrannan melusuojausta Tampereella

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Tohlopinranta 24, Tampere

Valmistuminen

11/2024

Projektinjohtaja

Ville Lehtonen

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Ville Lehtonen +358 40 764 6520 ville.lehtonen(a)kreate.fi
Vastaava työnjohtaja Mika Haimila +358 40 566 0268 mika.haimila(a)kreate.fi

Artikkelit

Kirjalansalmen vinoköysisillan köydet asennettu – uljas siluetti piirtyy horisonttiin

Paraisilla sijaitsevan Kirjalansalmen uuden vinoköysisillan rakentamisessa on saavutettu merkittävä virstanpylväs: sillan näyttävät ja rakenteellisesti keskeiset vinoköydet on saatu asennettua onnistuneesti paikoilleen. Sillan 76 vinoköyden asennus kesti kaikkineen 10 viikkoa. Osana…

Jani Hietanen aloitti mittauspäällikkönä ratayksikössä

Maanmittaustekniikan insinööri Jani Hietanen täydentää infra-ammattilaistemme joukkoa, sillä hän on aloittanut mittauspäällikkönä Kreaten ratarakentamisen yksikössä. Radalla Jani on viettänyt lähes koko työuransa. Ensimmäiset vuodet hän työskenteli mittaustöissä mittausinsinöörinä ja mittaustyönjohtajana Etelä-Suomessa radan…

Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen

Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä…