Kreaten rata-ammattilaiset vaihtavat liikennekatkojen aikana reilun 10 kilometrin matkalla päällysrakenteen uusimalla radan tukikerroksen, ratapölkyt ja ratakiskot. Samalla Mäntyluoto−Tahkoluoto-rataosuus päivitetään nykyisten standardien mukaiseksi ja kiskopaino muutetaan raskaammaksi. Urakkaan kuuluvat myös kaikki turvalaite- ja sähköratatyöt.

Osa ratatyöstä tapahtuu meripengerosuudella, jossa radan vakautta parannetaan rakentamalla vastapenkereet mereen molemmille puolille rataa. Urakan aikana tehdään myös tasoristeysturvallisuutta edistäviä töitä rataosuuden kaikissa kahdeksassa tasoristeyksessä.

Lisäksi urakkaan kuuluu Porin ratapihan rakennustyöt, kuten ratapihan korkeusviivan nosto, jossa rautatievaihteiden ja raiteiden korkeusasemaa nostettiin jopa kymmenellä sentillä. Ratapihan nostoa varten laadimme yhdessä tilaajan, liikennöitsijöiden, junaliikenneohjauksen ja urakoitsijan kesken mittavat junaliikennejärjestelyt töiden mahdollistamiseksi. Syyskuun alun liikennekatkon aikana  tehtiin myös vesieristyksen korjaustöitä vahvistamalla vesieristyksen suojausta ratapihan läheisellä Luvianpuistokadun sillalla.

Mittavat suunnitelmamuutokset ja aikatauluhaasteet materiaalien osalta ovat muuttaneet urakan tavanomaisesta erittäin vaativaksi.

Tilaajana on Väylävirasto, urakka-aika on 8/2022–11/2022 ja urakan arvo noin 1,9 miljoonaa euroa.

Kreate Rata on mukana Pori−Mäntyluoto−Tahkoluoto-radan perusparannushankkeessa.

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Reposaarenmaantie 56, Pori

Valmistuminen

11/2022

Projektinjohtaja

Sami Keski-Kokko

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Sami Keski-Kokko +358 400 169 185 sami.keski-kokko@kreate.fi
Työnjohtaja Jani Hoppula +358 40 842 1203 jani.hoppula@kreate.fi

Artikkelit

Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen

Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä…

Erik Blomqvist aloitti työmaapäällikkönä ratayksikössä

Rakennusinsinööri Erik Blomqvist on uusin vahvistuksemme rataosaajiemme joukkoon.Useat mielenkiintoiset kohteet ovat vahvistaneet Erikin paloa infrarakentamiseen niin väylä- ja katurakentamisen kuin ratapuolella. Haalariharjoittelijasta kasvoi työnjohtaja ja työmaapäällikkö.Viimeisen kymmenen vuoden aikana Erik…

Kreate aloittaa rantaradan parantamisen välillä Inkoo–Karjaa

Kreate on allekirjoittanut Väyläviraston kanssa noin 5,5 miljoonan euron sopimuksen Inkoo–Karjaa stabiliteetin parantaminen -rataurakasta. Projekti on toinen toteutukseen edennyt urakka hallitusohjelmaan rantaradan parantamiseksi kohdennetusta 80 miljoonasta eurosta. Urakan erikoisuutena on…