Kreate Oy:n rakentama Riihimäen kolmioraide mahdollistaa suoran ja joustavan tavaraliikenteen Kouvolan ja Tampereen suuntien välillä.  Raideyhteyden myötä tavarajunien liikennöinti sujuu ilman veturin vaihtoa ja ympäriajoa Riihimäen ratapihalla. Hanke pienentää liikennöinnin kustannuksia ja vähentää Riihimäen ratapihojen ympäristöhaittoja.

Kolmioraide-hankkeen rakennussuunnittelu käynnistyi syksyllä 2015, ja raiteen rakentaminen aloitettiin vuoden 2016 alussa. Raide otettiin käyttöön 1.6.2017, yhtä aikaa Etelä-Suomen kauko-ohjausjärjestelmän käyttöönoton kanssa.

Hankkeen kustannusennuste oli noin 10 miljoonaa euroa. Se kattoi 1,2 kilometrin pituisen yhdysraiteen rakentamisen ja varustamisen lisäksi sähkörata- ja turvalaitemuutokset sekä noin 100 metriä pitkän kalliotunnelin rakentamisen.

riihimaki kolmioraide

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Riihimäki

Valmistuminen

05/2017

Projektinjohtaja

Petri Ketonen

Artikkelit

Kirjalansalmen vinoköysisillan köydet asennettu – uljas siluetti piirtyy horisonttiin

Paraisilla sijaitsevan Kirjalansalmen uuden vinoköysisillan rakentamisessa on saavutettu merkittävä virstanpylväs: sillan näyttävät ja rakenteellisesti keskeiset vinoköydet on saatu asennettua onnistuneesti paikoilleen. Sillan 76 vinoköyden asennus kesti kaikkineen 10 viikkoa. Osana…

Jani Hietanen aloitti mittauspäällikkönä ratayksikössä

Maanmittaustekniikan insinööri Jani Hietanen täydentää infra-ammattilaistemme joukkoa, sillä hän on aloittanut mittauspäällikkönä Kreaten ratarakentamisen yksikössä. Radalla Jani on viettänyt lähes koko työuransa. Ensimmäiset vuodet hän työskenteli mittaustöissä mittausinsinöörinä ja mittaustyönjohtajana Etelä-Suomessa radan…

Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen

Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä…