Uusi silta toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensin rakennetaan silta B, joka sijoittuu nykyisen sillan itäpuolelle. Kun silta B on valmis, liikenne siirretään uudelle sillalle. Tämän jälkeen alkaa nykyisen Kirkkonummentien ylikulkusillan purkaminen. Sen tilalle rakennetaan silta A. Jalankulkijat ja pyöräilijät siirtyvät uudelle sillalle, kun silta B on valmis ja sen jälkeen puramme nykyisen kevyen liikenteen sillan.

Uusi silta ylittää Helsinki–Turku-radan eli Rantaradan sekä Munkinmäentien ja Asemankaaren. Haastavuutta tuo työskentely vilkasliikenteisen junaradan ääressä, joten osa työvaiheista tehdään yöllä, jolloin junaliikenne on hiljaisempaa. Kirkkonummentiellä ajoneuvoliikenne jatkuu  koko siltaurakan ajan ja lisäksi huomioidaan liikenteen sujuvuus viereisiin kauppakeskuksiin. Siltaurakan myötä sillan alapuolisten Munkinmäentien ja Asemankaaren linjat siirtyvät ja ne rakennetaan siltojen valmistumisen jälkeen.

Urakan tilaaja on Väylävirasto, urakka-aika on 8/2022–7/2024 ja urakkasumma on 10,5 miljoonaa euroa. Hankkeen kustannuksista vastaa Kirkkonummen kunta.

Kreate uusii Kirkkonummentien ylikulkusillan Kirkkonummen kunnan historian suurimmassa siltaurakassa.

Tila

Käynnissä

Kategoria

Osoite

Munkinmäentie 23, Kirkkonummi

Valmistuminen

07/2024

Projektinjohtaja

Matti Rekilä

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Matti Rekilä +358 40 532 2171 matti.rekila(a)kreate.fi
Vastaava työnjohtaja Antti Kokkonen +358 50 575 5647 antti.kokkonen(a)kreate.fi

Artikkelit

Johanna Toratti projektipäälliköksi

Väyläyksikössä laatupäällikkönä työskennellyt Johanna Toratti on siirtynyt projektipäälliköksi. –  Jatkan Oulussa mittavalla Poikkimaantien hankkeella keskittyen entistä enemmän projektipäällikön tehtäviin kuten talouden ja aikataulun hallintaan, Johanna kertoo.– Uusi toimenkuva tuo sopivasti…

Pieni siirto, iso onnistuminen – Hessundinsalmen sillan harvinaislaatuisen betoninivelrakenteen tunkkaus onnistui erinomaisesti

Paraisilla toteutetaan erittäin vaativaa siltaa, joka rakentuu tehokkaassa tahdissa valokeilassa paistatelleen kaverinsa, Kirjalansalmen sillan kanssa samalle tieosuudelle. Pituuskisassa hopealle jäävä Hessundinsalmen silta haastaa kuitenkin sillan suunnittelijat ja rakentajat teknisellä vaativuudellaan.…

Pasilan jättiurakan seitsemänkaistainen silta ja levennetty Veturitie avattiin liikenteelle

Liikenteen helpottamiseksi Veturitien ajokaistoja lisättiin Höyrykadun ja Hakamäentien välillä. Uusi Veturitie kulkee junaradan vierellä Pasilankadulta Veturitien sillalle. Kyseessä on Pasilan pääkatu, jonka liikenne lisääntyy tulevaisuudessa.  Veturitien silta uusittiin kolme kertaa entistä leveämmäksi. Kaistojen määrä lisääntyi…