Kreatelle kolmas peräkkäinen Vuoden silta -tunnustus – historiallinen Porvoon Vanha silta toteutettiin poikkeuksellisin ratkaisuin

Kreaten rakentama Porvoon Vanha silta on valittu Vuoden sillaksi 2026. Kilpailun tuomaristo kuvailee 38,5-metrisen sillan uudistamista kokoaan huomattavasti vaativammaksi hankkeeksi. Tunnustus on jo kolmas peräkkäinen Vuoden silta -palkinto Kreaten toteuttamalle sillalle.

Rakennetun ympäristön asiantuntijaorganisaatio RIL on palkinnut Kreaten toteuttaman Porvoon Vanhan sillan Vuoden silta 2026 -tunnustuksella.

Kreate korvasi teknisen käyttöikänsä päähän tulleen sillan uudella liimapuupalkkisillalla ja sai urakan valmiiksi lähes puoli vuotta alkuperäistä aikataulua aiemmin. Samalla säilytettiin ja kunnostettiin kohteen vanhoja rakenteita, kuten maatukien luonnonkiviverhouksia ja historiallisia rantamuureja.

– Erityisesti mieleen jäivät sillan vanhojen maatukien luonnonkivien tuomat haasteet. Eri muotoiset ja kokoiset kivet purettiin ja dokumentoitiin yksitellen yhteistyössä Porvoon museon kanssa, jotta niitä voitiin käyttää uusien betonisten maatukien verhoilussa. Haasteista huolimatta kivet saatiin sovitettua paikoilleen vanhaa ulkonäköä kunnioittaen, ja lopputuloksesta olemme ylpeitä, toteaa kohteen työpäällikkö Teemu Kiiskinen Kreatelta.

Kokoaan huomattavasti vaativampi siltahanke

RILin Vuoden silta -kilpailun teema on tänä vuonna lyhyet, alle 40-metriset sillat. Porvoon Vanha silta, joka tunnetaan myös Porvoon Vanhan kaupungin siltana, on 38,5 metriä pitkä,, mutta sen rakentamiseen mahtui poikkeuksellisen paljon vaativia työvaiheita ja erilaisia rakentamisen lajeja. Uusi silta jatkaa samalla vuosisataista siltaperinnettä: Porvoonjoen tässä kohdassa on ollut siltayhteys jo 1400-luvulta lähtien.

Kreate rakensi uuden sillan tiiviissä kaupunkiympäristössä ja osittain veden päällä. Palkitussa kohteessa yhdistyivät vaativa puu-, betoni-, teräs- ja kivirakentaminen, minkä lisäksi työmaalla tehtiin muun muassa pora- ja lyöntipaalutusta, ankkuroituja tukiseiniä sekä vedenalaisia contractor-valuja.

– Porvoon Vanha silta oli teknisesti kokoaan huomattavasti vaativampi hanke. Palkintoraati arvosti erityisesti sitä, kuinka vaativat tekniset ratkaisut on sovitettu kulttuurihistoriallisesti merkittävään ympäristöön ja samalla onnistuttu säilyttämään sillan historiallinen luonne ja yhteys Vanhan Porvoon kaupunkimaisemaan, toteaa Vuoden silta 2026 -kilpailun tuomariston puheenjohtaja Ville Alajoki.

Vaativa siltapaikka edellytti useita poikkeuksellisia ratkaisuja

Siltapaikan pohjaolosuhteet edellyttivät erityisiä ratkaisuja, koska työsiltaa ei ollut mahdollista rakentaa. Kreate toteutti puolet uuden sillan rakentamisesta erikoisvalmistellulta lautalta käsin ja sieltä muun muassa pumpattiin maatukien ja rantamuurien betonit. Samalla ratkaisu vähensi raskasta työmaaliikennettä Vanhan Porvoon kapeilla kaduilla herkän ja vanhan rakennuskannan tuntumassa.

Yksi siltaurakan vaativimmista kohdista sijaitsee keskellä siltaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan vanha kivirakenteinen välituki oli tarkoitus vahvistaa suihkuinjektoimalla, mutta työn aikana havaittujen vanhojen hirsiarkkurakenteiden vuoksi menetelmään liittyi merkittäviä riskejä. Kreate etsi suunnittelijoiden ja tilaajan kanssa uusia toteutustapoja ja ratkaisuksi valittiin porapaalutus, jonka toteutti Kreate-konserniin kuuluva KFS Finland.

– Porapaalutuksen ansiosta alkuperäinen välituki pystyttiin säilyttämään, vaikka toteutus oli kaikkea muuta kuin tavanomainen. Paalutuksessa käytimme siihen tarkoitettua erillistä lauttaa, jonka päälle rakensimme yli viisi metriä korkean työtason. Porauskaluston ja materiaalien siirtäminen työtasolle vaati sekin tarkkaa suunnittelua, ja lähes 20-metriset paalut porattiin onnistuneesti vanhan kivirakenteen läpi kallioon asti, kuvailee Kiiskinen.

Perustusten valmistuttua silta alkoi saada lopullista muotoaan, kun lähes 40-metriset liimapuupalkit nostettiin paikoilleen. Nostot keräsivät yleisöä joen molemmille rannoille.

– Puu ei ole tässä sillassa pelkkä pintamateriaali, vaan olennainen osa rakennetta. Yhdentoista liimapuisen pääpalkin varaan rakensimme kannen syrjälankuista ja viimeistelimme kulutuspinnan lehtikuusella. Myös sillan yksityiskohtia viimeisteltiin puulla, Kiiskinen jatkaa.

Kolme peräkkäistä tunnustusta kertovat vahvasta siltaosaamisesta

Porvoon Vanhan sillan saama tunnustus jatkaa Kreaten vahvaa menestystä Vuoden silta -kilpailussa. Lempäälässä sijaitseva Telkäntaipaleen silta palkittiin Vuoden siltana 2024, ja Tornionjoella yli satavuotiaan teräsristikkosillan vaativa korjaus toi Kreatelle Vuoden silta -palkinnon vuonna 2025. Tämän vuoden voittaja Porvoossa on historialliselle paikalle toteutettu puu-, betoni- ja kivirakenteita yhdistävä silta.

– Kolme peräkkäistä Vuoden silta -tunnustusta on hieno saavutus millä tahansa mittarilla, mutta henkilökohtaisesti pidän erityisenä palkittujen kohteiden erilaisuutta. Se kertoo osaamisestamme, joka kantaa hyvin erilaisissa ja vaativissa kohteissa. Vaativa silta ei ole aina suurin tai kallein. Kohteen vaativuus syntyy ennen kaikkea sen olosuhteista, ympäröivästä infrastruktuurista ja niistä reunaehdoista, joiden keskellä rakentaminen on toteutettava, toteaa Kreaten sillanrakentamisen ja -korjaamisen johtaja Antti Kokkonen.

Aiemmin RIL-palkinnon ovat saaneet myös Kreaten toteuttamat Isoisänsilta Helsingissä, Heikinkadun alikulkusilta Oulussa ja Ylisoutajan silta Joensuussa. Kreate on rakentanut lisäksi RIL-palkitut Kirjastosillan Turussa ja Laukon sillan Tampereella Kreateen yhdistyneen Insinööritoimisto Seppo Rantalan aikana.

Porvoon Vanha silta lyhyesti

Tilaaja: Porvoon kaupunki
Pääurakoitsija: Kreate Oy
Suunnittelija: Ramboll Finland Oy
Urakka-aika: 1/2025–5/2026, valmistui joulukuussa 2025
Pituus: 38,5 metriä
Vapaa-aukko: 18 metriä
Kokonaisleveys: 7 metriä
Rakenne: 11 liimapuista pääpalkkia, syrjälankkukansi ja lehtikuusinen kulutuskerros
Rakentamisen erityispiirteitä: pora- ja lyöntipaalutus, ankkuroidut tukiseinät, vedenalainen contractor-valu sekä työskentely erikoisvalmistellulta lautalta
Paalutukset ja tukiseinät: KFS Finland Oy
Kivityöt, kannen puurakenne, kaidetyöt sekä maatukien muotti-, raudoitus- ja valutyöt: RRTS Finland Oy
Lautta- ja maarakennustyöt: Koneurakointi Tomas Holmström
Palkinnot ja tunnustukset:

  • Vuoden silta 2026, Rakennetun ympäristön asiantuntijaorganisaatio RILin myöntämä tunnustus
  • Yksi valtakunnallisen Puupalkinto 2026 -kilpailun kymmenestä finalistista. Puuinfo Oy:n myöntämä palkinto nostaa esiin korkeatasoista suomalaista puuarkkitehtuuria ja innovatiivista puun käyttöä rakentamisessa. Voittaja julkistetaan 12.11.2026.
  • Sillan puukansi oli yksi keskeisistä perusteista, kun Porvoon kaupunki palkittiin vuoden 2025 julkisen puurakentamisen edelläkävijänä.