Jaakko Kinnunen nettisivut

Jaakko Kinnunen on aloittanut työnjohtajana ratayksikössämme Juurikorven kohtaamispaikan rakentamisen urakassa.

Viimeisin urakka, jossa hän toimi työnjohtajana, sijaitsi Tahkolla ja käsitti tien peruskorjausta, uuden tielinjauksen tekoa sekä kehäsillan rakentamisen. Muita projekteja työuran aikana on ollut mm. POS ELY 1/2021 sillanrakennus- ja peruskorjaus urakka, Palovesipumppaamo Varkaus 2021 sekä KES ELY 2020 Siltojen perus- ja ylläpitokorjaus urakka.

– Halusin uusia haasteita sekä eteenpäin urallani. Kreatella tämä on mahdollista, sillä täällä on isoja sekä vaativia hankkeita, joita on hienoa päästä toteuttamaan. Olen myös kuullut vain pelkkää hyvää tutuilta, ketkä ovat jo täällä töissä. Olen ollut töissä vasta muutaman päivän, mutta olen viihtynyt hyvin. Asiat toimivat sekä ratkeavat täällä hyvin. Hyvä työporukka myös, Jaakko kertoo.