Kreaten kesäharjoittelijoiden haku kesälle 2024 on 4.12.2023-29.3.2024.

Me uskomme, että vaativaa infraa oppii parhaiten tekemällä. Harjoittelijahaku kesälle 2024 on meneillään, kun etsimme Kreaten ja KFS Finlandin ammattitaitoiseen porukkaan alan opiskelijoita, heitä, joilla on paloa vaativaan infrarakentamiseen.

Haemme Kreatelle ja KFS Finlandille haalariharjoittelijoita ja työnjohtoharjoittelijoita. Olemme siellä, missä rakennetaan ja uudistetaan väyliä, siltoja, rataa, ympäristöä ja perustuksia. Toteutamme erityisesti vaativia kohteita, joten meillä opiskelija pääsee kehittymään ja tekemään projekteja, joita ei välttämättä muualla kohtaa.

Kesän 2024 harjoittelijahakumme on saanut vauhdikkaan lähdön ja on nyt kuumimmillaan. Hakemuksia voi lähettää 15.3.2024 asti, ja hakulomakkeet löytyvät Kreate place to work -sivultamme. Siellä voi tutustua myös edellisten kesien harjoittelijoidemme kokemuksiin unohtamatta mielenkiintoisia työmaitamme.

Kreaten ja KFS Finlandin riveissä työskentelee 500 rakentamisen ammattilaista. Heidän kanssaan opiskelijoilla on mahdollisuus kartuttaa osaamistaan, saada vastuuta ja kasvaa infrarakentamisen rautaisiksi osaajiksi.