Michalina Hakala projekti-insinööriksi Kreaten ratayksikköön.

Kreaten ratayksikkö on vahvistanut osaamistaan, kun Michalina Hakala on aloittanut projekti-insinöörinä.

Michalina on koulutukseltaan rakennusinsinööri (BSc) ja maisema-arkkitehti (dipl.ins., DI) Puolasta sekä Bygningskonstruktør Tanskasta.

Infrarakentamisesta hänellä on 15 vuoden kokemus muun muassa voimajohtorakentamisen sekä rata- ja raitiotieprojektien parista.

– Olen toiminut monenlaisissa tehtävissä, kuten työturvallisuus/laatupäällikkönä, työmaainsinöörinä, projekti-insinöörinä, projektipäällikkönä ja rakennesuunnittelijana. Kruunusiltojen raitiotiehankkeessa vastasin ulkomaisista materiaalihankinnoista ja osallistuin myös ratasuunnittelun yhteensovittamiseen, Michalina kertoo.

Ennen Kreatelle siirtymistä hän toimi projektipäällikkönä Tallinnan Ulemiste-rautatien liitosterminaalin suunnittelun projektissa.

– Minulla on monikulttuurinen tausta ja kokemusta myös kansainvälisestä liiketoiminnasta. Uskon, että Kreatella pääsen hyödyntämään myös näitä taitoja, kun viemme projekteja eteenpäin suunnitelmien mukaan aikataulussa ja budjetissa.

Jo ennen ensimmäistä työpäivää Michalinalla on kokemusta keltamustasta osaamisestamme: hän työskenteli kanssamme Koskelan varikkohankkeen kehitysvaiheessa, jossa Kreate toimii Akseli-ryhmittymään kuuluvan päätoteuttaja Skanskan kumppanina.

 – Siellä selvisi, että kreatelaiset noudattavat samoja arvoja, jotka ovat minullekin erittäin tärkeitä. Ne ovat rehellisyys, kunnianhimo ja inhimillisyys. Sen lisäksi huumorintaju on kohdallaan.