Mielenkiintoisessa Kimolan kanavan sulku- ja väyläurakassa näkyy koko infrarakentamisen kirjo ja Kreaten yksiköiden saumaton yhteistyö varmistaa työn onnistumisen. Hankkeeseen sisältyy paljon teknisesti haastavia kohteita, kuten kalliotunnelin louhinta ja lujittaminen sekä massiiviset betonirakenteet ja niiden yhteensovittaminen järeisiin sulkuportteihin. Rakenteiden pitää olla mittatarkat ja hyvin toteutettu.

Sulku-urakassa puretaan vanhat teräksiset ja betoniset nippunosturirakenteet. Uusi rakennettava venesulku käsittää työpatojen välissä kuivatyönä toteutettavat teräsbetonirakenteet ja porttirakenteet, joissa sulutuskorkeus on noin 12 metriä. Venesulun alapuolista kalliotunnelia laajennetaan sekä rakennetaan venesulun ylä- ja alakanavan puoleiset odotuslaiturit. Urakkaan kuuluu myös Mt363:n parantamisen noin 500 m:n matkalla. Sulku-urakan urakkahinta on 6,4 miljoonaa euroa.

Vesiväylää parannetaan viiden kilometrin matkalta, kun Konniveden ja Pyhäjärven yhdistävä vanha tukinuittokanava muutetaan veneliikennekäyttöön soveltuvaksi kanavaksi. Sitä ruopataan ja eroosiosuojataan kanavan luiskien osalta. Vedenalaisten kaivutöiden lisäksi urakassa tehdään pohjanvahvistustoimenpiteitä, kuten kevennysleikkauksia, massanvaihtotöitä, vastapenkereitä sekä eroosiorakenteen täyttötöitä. Väyläurakan arvo on 9,5 miljoonaa euroa.

Kimolan kanavan sulku- ja väyläurakoiden työosuuksien toteuttaminen vaatii laajaa infrarakentamisen erikoisosaamista. Työtä suoritetaan niin vedenalaisena kuin vedeltä työpatojen avulla suojattuna urakointina. Toteuttaminen vaatii urakan vastuuhenkilöiltä kokemusta ja ratkaisukykyä.

Tilaajana Liikennevirasto (nykyinen Väylävirasto). Valtio rahoittaa hankkeesta 2/3 ja alueen kunnat 1/3. Valmistuttuaan kanava jää Kouvolan kaupungin omistukseen. Toteutusaika 6/2018 – 12/2019

Lue lisää Kimolan kanavan haastavista louhinnoista

Tutustu mielenkiintoiseen sulku-urakkaan ja betonirakentamiseen

Kimolan kanava

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Vierumäentie,
Kimolan kanava

Valmistuminen

12/2019

Projektinjohtaja

Mika Seppälä

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Rakennuspäällikkö Mika Seppälä +358 50 316 0707 mika.seppala(a)kreate.fi
Vastaava työnjohtaja, sulku Tomi Pyökeri +358 40 197 8777 tomi.pyokeri(a)kreate.fi
Vastaava työnjohtaja, väylä Jukka Nieminen +358 50 436 7772 jukka.nieminen(a)kreate.fi
Vastaava työnjohtaja, kalliorakentaminen Olli Wéman +358 45 849 7888 olli.weman(a)kreate.fi

Artikkelit

Emoyhtiö KE Holding Oy on jatkossa Kreate Group Oy

Kreate-konsernin yhtenäistäminen jatkui toukokuussa, kun emoyhtiö KE Holding Oy:n nimi muutettiin Kreate Group Oy:ksi. Samassa yhteydessä Kreate Oy:n toimitusjohtaja Timo Vikström siirtyi Kreate Group Oy:n toimitusjohtajaksi vastaten entistä vahvemmin konsernin…

Sahaajankadun ja Siilitien siltojen peruskorjaus valmistui Itäväylällä – urakassa parannettiin myös Mustapuron tulvasuojaus

Helsingin Itäväylälle sijoittuva Mustapuron tulvasuojaus ja Itäväylän sillat -urakka on valmistunut. Helsingin kaupungin tilaama hanke eteni samanaikaisesti kolmessa kohdassa: Siilitien ja Sahaajankadun ylittävät sillat peruskorjattiin ja Mustapuro sai uuden virtausuoman…

Jenna Karppanen työmaapäälliköksi

Rakennustekniikan insinööri AMK Jenna Karppanen on siirtynyt työmaapäälliköksi ratarakentamisen yksikössä. Kreatella alusta lähtien mukana ollut Jenna on kerryttänyt vahvan kokemuksen erilaisista vaativan infrarakentamisen hankkeista: hän aloitti yli kymmenen vuotta sitten…