Kreaten vaativan pohjarakentamisen urakka Helen Oy:n Eiranrannan lämpöpumppulaitoksen työmaalla käynnistyi joulukuussa 2023 kallioon louhitussa luolatilassa. Pohja- ja insinöörirakentajamme valavat kohteessa vankat betoniperustat noin 40 metriä maanpinnan alapuolelle sijoittuvan suurtehoisen tuotantolaitoksen kymmenille laitteille, kuten massiivisille teollisuuskokoluokan lämpöpumpuille, joilla tuotetaan hiilineutraalia kaukolämpöä poikkeuksellisen matalalämpöisen jäteveden hukkaenergiasta.

Mittavien laiteperustus- ja lattiavalujen lisäksi ammattilaisemme toteuttavat samaan aikaan useita pienempiä valuja. Kaikkiaan valamme betonia lähes 2 000 kuutiota. Urakkaan kuuluvat myös täyttötyöt sekä hallin pohjaviemäreiden asentaminen ja salaojitus, kaikkiaan noin 1 000 jm salaojia ja pohjaviemäreitä sekä noin 1 000 jm kaapeliputkia ja -elementtejä.

Vastaamme myös hallitilasta maanpinnalle ulottuvan pystykuilun lujituspultituksesta ja kallionlujitustöistä sekä sitä edeltävästä kuilun laajennuslouhinnasta. Kuilu on noin 50 metriä syvä, joten työn ammattitaitoisen ja turvallisen toteutuksen lisäksi sen suunnitteluun on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Kohteessa korostuu erikoisosaamisemme, kun toimimme tehokkaasti ja sovitamme sujuvasti yhteen useita samaan aikaan tehtäviä vaiheittaisia maarakennus- ja betonitöitä yhteistyössä muiden samassa tilassa toimivien urakoitsijoiden kanssa.

Kreaten osalta urakka-aika on 12/2023–5/2024 ja teemme myös lisätöitä. Eiranrannan lämpöpumppulaitoksen arvioitu valmistuminen on vuoden 2025 loppuun mennessä.

Kreate toimii pääurakoitsijana Helsingin energiayhtiö Helenin uuden Eiranrannan lämpöpumppulaitoshallin betoni- ja viemäröintiurakassa osana hiilineutraalia kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä tuottavan laitoksen rakentamista.

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Helsinki

Valmistuminen

05/2024

Projektinjohtaja

Tatu Tarkiainen

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Tatu Tarkiainen +358 50 539 5210 tatu.tarkiainen(a)kreate.fi
Vastaava työnjohtaja Otto Miettinen +358 50 309 2845 otto.miettinen(a)kreate.fi

Artikkelit

Suomen suurimpiin kuuluva valu-urakka ohi – Kreate urakoi 10 kuukautta ja 50 000 kuutiota betonia Keskon logistiikkakeskuksen työmaalla

Keskon logistiikkakeskus Onnela on monella tapaa ainutlaatuinen jättihanke – eikä vähiten vahvan pohjansa ansiosta. Kreaten poikkeuksellinen valu-urakka käynnistyi tämän vuoden tammikuussa, urakan suurin yksittäinen paalulaatta valettiin yli kahden vuorokauden kertavalussa…

Poikkeuksellisen suuri vähähiilinen paalulaatta takaa vahvan pohjan Keskon logistiikkakeskuksen automaattivarastolle

Hyvinkäälle rakentuva Keskon uusi logistiikkakeskus Onnela on monessa mielessä poikkeuksellinen. Kreaten pohja- ja betonirakentajat toteuttavat Onniselle ja K-Autolle rakennettavan logistiikkakeskuksen pohjarakentamisen ja betonityöt paalulaattaan asti. Näin ison kokoluokan hankkeessa suurimman…

Kreate rakentaa ympäristöturvallisuutta lisäävän rantamuurin Nesteen Kilpilahden satamaan

Kreate aloittaa rakennustyöt Nesteen Kilpilahden satamassa Porvoossa. Mittavaan urakkaan kuuluu kolmella eri tekniikalla rakennettava 520 metrin mittainen rantamuuri, bentoniittimattorakennetta, yleisvalaistuksen rakentamista sekä hule- ja sadevesien keruujärjestelmän rakentamista. Yhtenä rakennushankkeen tavoitteena…