Söörmarkussa oleva valtateiden 8 ja 23 risteys oli ennen uudistamista paha pullonkaula liikenteelle ja yksi maakunnan vaarallisimmista risteyksistä. Valtatie 8 on länsirannikon tärkein päätieyhteys ja yksi Suomen tärkeimmistä pohjoiseteläsuuntaisista tieyhteyksistä. Valtatie palvelee paikallista työmatka- ja asiointiliikennettä sekä länsirannikon suuntaista pitkänmatkan henkilö- ja tavaraliikennettä. Yhteydellä on keskeinen merkitys etenkin teollisuuden kuljetuksille ja länsirannikon kaupunkien satamaliikenteelle.

Vt 8 ja vt23 parantaminen, Söörmarkun etl, KU -urakka sisälsi muun muassa eritasoliittymän rakentamisen Vt8:n ja Vt23:n risteykseen liittymäjärjestelyineen. Kokonaisuuteen kuulu kaksi risteyssiltaa ja yksi holvisilta. Hanke toteutettiin Väylärakentamisen ja Sillanrakentaminen ja -korjausyksikön yhteishankkeena.

Söörmarkun työmaalla testattiin myös Ecolanin teollisesti rakeistetamaa materiaalia, jonka valmistuksessa on käytetty rakka-aineena suomalaisessa energiateollisuudessa syntynyttä lento- ja pohjatuhkaa, lue lisää!

Soormarkku eritasoliittyma

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Söörmarkku

Valmistuminen

10/2019

Projektinjohtaja

Jarkko Jokinen

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Jarkko Jokinen +358 50 380 3110 jarkko.jokinen(a)kreate.fi
Bent Poussu +358 50 380 3130 bent.poussu(a)kreate.fi
Tatu Saharinen +358 44 974 6451 tatu.saharinen(a)kreate.fi

Artikkelit

Itäväylää asfaltoidaan Mustapuron kohdalla maanantaina 29.5.

Itäväylällä Mustapuron kohdalla tehdään perjantain 26.5. aikana valmisteluita viikonlopun jälkeen tapahtuvaa asfaltointia varten. Perjantaina eteläisimmällä kaistalla työmaan kohdalla olevat raskasesteet vaihdetaan lamelleihin eli kevyempiin sulkupylväisiin. Itäväylän kaikki kaistat tullaan asfaltoimaan…

Topias Lahti kiertotalouden tuotantopäälliköksi

Kreaten kiertotalousosaaminen sai uutta vahvistusta ympäristötekniikan insinööri (YAMK) Topias Lahden aloittaessa tuotantopäällikkönä. Hän on aiemmin työskennellyt useita vuosia ympäristökonsulttina sekä massiivipurkamisen ja rakennusjätteiden kierrättämisen parissa. – Olin ajatellut siirtyväni purku-…

Itäväylällä Sahaajankadun ylikulkusillalla liikenne siirtyy pohjoisille kaistoille – Siilitiellä tulossa väliaikaisia reittimuutoksia jalankulkijoille ja pyöräilijöille

Itäväylän pohjoisella ylikulkusillalla Roihupellon kohdalla sillan yläpuoliset korjaustyöt etenevät kolmanteen eli viimeiseen vaiheeseen. Sahaajankadun ylikulkusillalla työmaa-alue siirtyy sillan keskiosuudelta eteläisimmän kaistan kohdalle torstaina 18.5. Tästä johtuen keskustaan menevä liikenne ohjataan…