Kt 45 Tuusulanväylä on liikennemäärältään yksi vilkkaimmista sisääntuloväylistä Helsinkiin ja merkittävin yhteys Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Liikennemäärät Tuusulanväylällä kasvavat jatkuvasti. Arvion mukaan vuonna 2025 Tuusulanväylää liikennöi yli 100 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Bussipysäkkien ja kaistajärjestelyiden lisäksi rakensimme uusilta pysäkeiltä jalkakäytävät Tuomarinkylänpolulle ja Yhdyskunnantielle, mikä mahdollistaa sujuvan vaihdon Tuusulanväylän ja katuverkon bussilinjojen välillä. Lisäksi levensimme Tuomarinkylän liittymän risteyssiltaa ja Torpparinmäen alikulkukäytävän, peruskorjasimme nykyiset sillat ja paransimme alueen melusuojauksia.

Ympäristö, asukkaat ja tienkäyttäjät huomioitiin läpi hankkeen elinkaaren. Rakentaminen edellytti työnaikaisia liikennejärjestelyitä, kiertoteitä ja nopeusrajoitusten alentamista. Rakentaminen keskitettiin kesäaikaan, jolloin teillä on vähemmän liikkujia. Tämä mahdollisti hankkeen toteutuksen nopeammin, turvallisemmin ja vähemmillä liikennehaitoilla. Erityistä meluhaittaa aiheuttavat työt, kuten louhinnat, keskitettiin päiväsaikaan.

Työt toteutettiin Väyläviraston ja Helsingin kaupungin yhteishankkeena. Toteutusaika oli 3/2018 – 10/2018 ja pysäkit otettiin käyttöön kesäkuussa 2019 rakennustöiden viimeistelyn jälkeen.

Tuusulanvayla yhdyskunnantie

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Tuusulanväylä,
Tuusula

Valmistuminen

10/2019

Projektinjohtaja

Jarmo Tamminen

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Jarmo Tamminen +358 40 572 5400 jarmo.tamminen(a)kreate.fi
Jarno Tamminen +358 40 073 8977 jarno.tamminen(a)kreate.fi

Artikkelit

Kirjalansalmen vinoköysisillan köydet asennettu – uljas siluetti piirtyy horisonttiin

Paraisilla sijaitsevan Kirjalansalmen uuden vinoköysisillan rakentamisessa on saavutettu merkittävä virstanpylväs: sillan näyttävät ja rakenteellisesti keskeiset vinoköydet on saatu asennettua onnistuneesti paikoilleen. Sillan 76 vinoköyden asennus kesti kaikkineen 10 viikkoa. Osana…

Jani Hietanen aloitti mittauspäällikkönä ratayksikössä

Maanmittaustekniikan insinööri Jani Hietanen täydentää infra-ammattilaistemme joukkoa, sillä hän on aloittanut mittauspäällikkönä Kreaten ratarakentamisen yksikössä. Radalla Jani on viettänyt lähes koko työuransa. Ensimmäiset vuodet hän työskenteli mittaustöissä mittausinsinöörinä ja mittaustyönjohtajana Etelä-Suomessa radan…

Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen

Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä…