Vantaan ratikka on historian ensimmäinen Vantaalle toteutettava pikaraitiotie. Ratikkareitin pituus on 19 kilometriä, ja se kulkee Mellunmäen metroasemalta Helsingin puolelta Länsimäen ja Hakunilan kautta Tikkurilaan ja sieltä Aviapoliksen kautta lentoasemalle. Ratikkahanke on jaettu kahteen osaan: itäosaan kuuluu osuus Mellunmäestä Tikkurilaan ja länsiosaan osuus Tikkurilasta lentoasemalle.

Lokakuun lopussa 2024 käynnistyneessä kehitysvaiheessa Kreaten ja GRK Suomen muodostama ryhmittymä suunnittelee Vantaan ratikan itäosan rakentamisen yhdessä Vantaan kaupungin sekä suunnittelijaosapuolten AFRY:n, Swecon ja WSP:n kanssa.

Itäosan rakentamishankkeeseen välillä Tikkurila–Mellunmäki kuuluu raitiotiejärjestelmän lisäksi pysäkit, ajokaistat, pyörätiet, jalkakäytävät sekä maanalainen infra, kuten vesihuoltolinjat sekä pohjanvahvistukset. Lisäksi itäosalla toteutetaan uusia siltoja muun muassa Kehä III:n ja Porvoonväylän yli. Uudet itäosan raitiotiepysäkit ovat Kuusikko, Lahdenväylä, Kaskela, Hakunila, Hepokuja, Vaarala, Kuussilta, Fazerila, Rajakylä ja Länsimäki.

Rakentamisen arvioidaan alkavan heti kehitysvaiheen jälkeen keväällä 2025 ja kaupallisen liikenteen vuonna 2029. Vantaan kaupunki tekee myöhemmin erillisen päätöksen hankkeen toteutusvaiheeseen siirtymisestä. Vantaan kaupungin lisäksi ratikka-allianssin tilaajina toimii myös HSY, joka uusii infratöiden yhteydessä vesihuoltoa. Itäosan allianssissa tilaajana on Vantaan kaupungin ja HSY:n lisäksi myös Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy.

Vantaan ratikan allianssihankinnan kokonaisarvo on noin 660 miljoonaa euroa, josta itäosan hankinnan arvo on 217 miljoonaa euroa. Kreaten rakentamisvaiheen osuus on noin 105 miljoonaa euroa.

Havainnekuva: Vantaan kaupunki

Kreaten ja GRK Suomen muodostama ryhmittymä suunnittelee Vantaan ratikan itäosan rakentamisen. Havainnekuva: Vantaan kaupunki

Tila

Käynnissä

Kategoria

Osoite

Valmistuminen

04/2025

Projektinjohtaja

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Apulaisprojektipäällikkö Sami Kari +358 400 157 947 sami.kari(a)kreate.fi

Artikkelit

Tanja Kela aloitti ratarakentamisen projekti-insinöörinä

Rakennusmestari (AMK) ja tradenomi (AMK) Tanja Kela on aloittanut projekti-insinöörinä ratayksikössä. – Ensimmäisen kerran olin työmaatehtävissä Tripla-hankkeella Pasilassa, ja sen jälkeen muutaman toimistossa vietetyn vuoden jälkeen halusin takaisin työmaalle, koska viihdyin…

Kreate urakoi 58 miljoonalla eurolla Helsinki–Riihimäki-ratahankkeella – Uusin urakkasopimus allekirjoitettiin maaliskuussa

Kreate on rakentanut kuutta urakkaa Helsinki-Riihimäki-ratahankkeella. Ensimmäiset kolme urakkaa ovat jo valmistuneet, ja kolmen osalta työt ovat vielä käynnissä. Viimeisin noin kahden miljoonan euron urakkasopimus allekirjoitettiin Väyläviraston kanssa maaliskuun alussa.…

Kreatelle Ruotsissa töitä yli kuudella miljoonalla eurolla – strategista laajentumista maantieteellisesti

Kreate Sverige on alkuvuodesta voittanut useita uusia urakoita, joiden yhteissumma kohoaa 72 miljoonaan kruunuun eli 6,5 miljoonaan euroon. Yksi urakoista nousee ylitse muiden, koska se sijaitsee Uumajassa laajentaen Kreate Sverigen…