Kreate on allekirjoittanut urakkasopimuksen Helsingin kaupungin kanssa Kontulan asemaseudun rakentamisesta. Projektissa sekä rakennetaan uusia katuja että parannetaan jo olemassa olevia vilkkaasti liikennöityjä katuja Mellunkylän kaupunginosassa. Urakkaan kuuluu tukimuurien rakentamisen ja siltatöiden lisäksi pysäköintitaskujen, jalkakäytävien ja bussipysäkkien uusimista.

Kontulan asemaseudun projektista vastaa Väylärakentamisen yksikkö. Sillanrakentaminen ja -korjausyksikkö hoitaa puolestaan urakkaan kuuluvan kahden metrosillan korjaamisen.

– Alueella kulkee noin 15 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Vilkkaan liikenteen lisäksi meidän täytyy huomioida tiuhasti kulkeva linja-autoliikenne ja jalankulkijoiden runsas määrä. Työ vaatii myös tarkkuutta, sillä alueella on paljon erilaisia kaapeleita, jotka luonnollisesti suojaamme tai siirrämme uuteen kohtaan, kertoo kohteen vastaavana työnjohtajana toimiva Jari Viitala.

Urakan arvo on noin 3 miljoonaa euroa ja toteuttamisaika 27.5.2019–30.9.2020. Työpäällikkönä toimii Jarmo Tamminen ja vastaavana työnjohtajana Jari Viitala.