Viime viikkojen lämmin sää, lumien sulaminen sekä lumi- ja erityisesti vesisateet ovat saaneet Mustapuron veden nousemaan. Talvinen tulva on vaikuttanut myös työmaahan, jossa useat pumput ovat poistaneet ylimääräistä vettä ympäri vuorokauden. Veden määrä on ollut ajoittain niin suuri, että korjaustöiden vuoksi suljettuna ollut Mustapuron vanha linjaus on avattu väyläksi puron vesimassoille.

Työt kaivannossa, kuten Itäväylän ali menevien kanaalielementtien asentaminen, ovat edenneet vesitilanteen salliessa. Tällä viikolla puron virtaus on ollut niin voimakas, että asentaminen on ollut toistaiseksi tauolla.

Mustapuron työmaa Itäväylän varrella Helsingissä.
Kuva on ennen tulva-aikaa, jolloin Mustapurossa oli vettä vähäisesti. Varsinkin kovien vesisateiden vuoksi vedenpinta on noussut huomattavan korkealle.

Vetinen tammikuu on vaikuttanut myös teiden päällysteisiin, jotka ovat runsaiden sateiden vuoksi reikiintyneet. Itäväylällä päällystevaurioita on tullut muun muassa Mustapuron työmaan mutkien kohdalla, joten toivomme, että autoilijat sovittavat ajonopeuden vallitseviin olosuhteisiin. Urakoitsijalle kuuluvia päällystevaurioita tullaan paikkaamaan tienpintojen kuivahtaessa.

rajattu itavayla
Itäväylän eteläisimmät kaistat tekevät Mustapuron kohdalla mutkan. Kun asfaltointi valmistuu, liikenne voidaan palauttaa ennalleen.

Mustapuron kohdalla Itäväylän eteläisten ajokaistojen läheisyydessä ovat asfaltoinnin valmistelevat työt valmistuneet. Tavoitteena on saada työmaan kolmannen eli viimeisen vaiheen päällystäminen valmiiksi ensi viikon (vkon 4) aikana.

Asfaltoinnin jälkeen saamme työmaasta aiheutuvat mutkat pois ja liikenne pääsee kulkemaan normaaleja reittejä pitkin. Työmaan viimeistelyt, kuten kaiteiden asentaminen ja vihertyöt, toteutetaan kevään aikana.