
Uusimme Kokemäenjoen ylittävät Koiviston ja Pikkuhaaran sillat valtatiellä 11
Kreate uusii valtatiellä 11 Porin ja Ulvilan alueella sijaitsevat Koiviston ja Pikkuhaaran sillat. Molemmat sillat on rakennettu 1950-luvulla ja ne eivät täytä enää nykyisiä kantavuusvaatimuksia, joten liikenneturvallisuuden ja yleisen liikenteen nykyvaatimusten täyttämiseksi siltojen uusiminen on ajankohtaista. Urakan tilaajana on Väylävirasto.
Kreaten silta-ammattilaisten rakentama Koiviston uusi silta tulee olemaan 120 metriä pitkä liittorakenteinen teräksinen jatkuva palkkisilta ja Pikkuhaaran silta 60 metriä pitkä jännitetty betoninen jatkuva ulokepalkkisilta. Molemmat sillat rakennetaan 15,3 metriä leveiksi. Niiden alituskorkeudet ja virtausaukot pysyvät samanlaisina kuin vanhoissa silloissa.
Aloitimme Koiviston ja Pikkuhaaran siltojen uusimisen marraskuussa 2024. Rakennamme uudet sillat nykyisten siltojen paikalle, joten ensin rakennamme Kokemäenjoen ja sen haaran Kirkkojuovan yli väliaikaiset sillat nykyisten siltojen viereen. Väliaikaiset sillat toimivat kiertoreittinä liikenteelle uusien siltojen rakentamisen ajan. Aloitimme työt paalutuksilla, joiden varaan toteutamme väliaikaiset sillat.
Hankealueen pohjaolosuhteet ovat pehmeät, mikä tuo lisähaastetta hankkeelle. Koiviston siltaan suunnitellut 70-metriset putkipaalut ovat pohjaolosuhteet huomioon ottaen yksi vaativimmista työvaiheista. Vaativuutta tuo myös rakentaminen virtaavaan vesistöön, ja työsuunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota muun muassa jäiden lähtemiseen ja mahdollisiin tulviin.
Toteutamme sillat resurssitehokkaasti, mikä tarkoittaa muun muassa vanhojen siltojen materiaalien hyödyntämistä rakentamisen aikana: kun olemme saaneet vanhat sillat purettua, käytämme purkubetonin paalulaatan päälle tulevien penkereiden rakentamisessa. Toimitamme myös vanhojen siltojen teräsrakenteet ja harjateräkset pois, jotta ne voidaan sulattaa uusiokäyttöön.
Hankkeen tilaajana ovat Väylävirasto ja hankeaika on 11/2024–6/2026 . Urakan arvo on noin 9,3 miljoonaa euroa.

Tila
Käynnissä
Osoite
Tampereentie 88, Ulvila
Valmistuminen
06/2026
Projektinjohtaja
Ville Lehtonen
Projektin henkilöstö
Tehtävä
Nimi
Puhelin
Sähköposti
Työpäällikkö
Ville Lehtonen
+358 40 764 6520
ville.lehtonen@kreate.fi
Työmaapäällikkö
Mauri Tommiska
+358 40 635 2112
mauri.tommiska@kreate.fi
Artikkelit

- Ajankohtaista
- Kreatest hits

- Ajankohtaista
- Kreatest hits

- Ajankohtaista
- Kreatest hits
Vastaavia kohteitamme



Tila
Käynnissä
Parannamme valtatien 8 sujuvuutta uusimalla Lapväärtinjoen sillan Kristiinankaupungissa
06/2026