
Uusimme vt 4:llä sijaitsevan Kuivajoen sillan Iissä
Kreaten siltaurakka tuo rakentamisen ammattilaiset vilkasta Nelostietä pitkin Iin Kuivaniemelle, jossa uusimme Kuivajoen ylittävän, jo käyttöikänsä päähän tulleen betonisillan. Lapin ELY-keskuksen tilaamassa urakassa myös parannamme silta-paikan ympäristön tiealueita.
Kuivajoen siltaurakka alkaa siten, että Kreate rakentaa kiertotien nykyisen sillan viereen ja kiertotiesillan Kuivajoen ylävirran puolelle. Pkesäkuussa 2025.
Tämän jälkeen puramme vanhan sillan ja rakennamme samalle paikalle jännitetyn teräsbetonisen jatkuvan ulkokepalkkisillan. Uusi vesistösilta perustetaan porapaaluille.
Uusi silta on edeltäjäänsä pidempi ja huomattavasti leveämpi: pituutta sillä on 72,6 metriä ja hyötyleveys on 19,5 metriä. Lisäksi sillan toiseen reunaan tulee 4 metriä leveä kevyen liikenteen väylä. Sillassa on varaus kahdelle lisäkaistalle, joten rakennamme uuden sillan valmiiksi 4-kaistaiseksi. Uusia ajokaistoja ei oteta kuitenkaan tässä vaiheessa käyttöön, vaan lisäkaistat ja keskikaide toteutetaan erikseen myöhemmin omana urakkanaan.
Kreaten siltaurakkaan kuuluu myös siltapaikan ympäristön tiealueiden parantaminen.
Vanhan Kuivajoen sillan purkubetoni toimitetaan murskattavaksi ja näin se tulee alueen toimijoiden hyödynnettäväksi.
Tilaajana on Lapin ELY-keskus ja urakka-aika on 3/2025–10/2026

Tila
Käynnissä
Osoite
Kuivajoen silta, Kemintie 3462 / Vt 4, Ii
Valmistuminen
10/2026
Projektinjohtaja
Markus Tarvainen
Projektin henkilöstö
Tehtävä
Nimi
Puhelin
Sähköposti
Työpäällikkö
Markus Tarvainen
050 402 2247
markus.tarvainen@kreate.fi
Vastaava työnjohtaja
Teppo Juola
050 516 1395
teppo.juola@kreate.fi
Artikkelit

- Ajankohtaista
- Kreatest hits

- Ajankohtaista
- Kreatest hits

- Ajankohtaista
- Kreatest hits
Vastaavia kohteitamme



Tila
Käynnissä
Parannamme valtatien 8 sujuvuutta uusimalla Lapväärtinjoen sillan Kristiinankaupungissa
06/2026