
Uusi Mähkönsilta palauttaa kaivatun liikenneyhteyden Lieksanjoen yli
Vaativiin infrakohteisiin erikoistunut Kreate toteuttaa Mähkönsillan urakan, jossa Lieksan keskustasa sijaitsevan uuden sillan rakentamisen lisäksi puramme nykyisen kaarisillan sekä saneeraamme katurakenteet ja hulevesiviemäröinnin. Uusi Lieksanjoen ylittävä silta otetaan käyttöön viimeistään marraskuun lopussa 2026. Urakan tilaajana on Lieksan kaupunki.
Kreate toimii pääurakoitsijana urakassa, johon kuuluu nykyisen sillan purkaminen, työsillan rakentaminen ja purkaminen sekä uuden Mähkönsillan rakentaminen.
Lieksanjoen nykyisin ylittävä silta on teräsbetoninen kaarisilta, joka puretaan syyskuun loppuun 2025 mennessä. Uusi silta on jännitetty betoninen jatkuva palkkisilta, jonka pituus on 114 metriä. Hyötyleveys on 11,3 metriä, josta kevyen liikenteen osuus on 3,5 metriä, joten uusi silta on lähes 6,5 metriä edeltäjäänsä leveämpi. Siltaan tulee puulla verhoillut teräskaiteet sekä näyttävä kauko-ohjattava ledivalaistus.
Nykyinen, vuonna 1930 käyttöön otettu kaarisilta on ollut huonon kuntonsa takia käyttökiellossa ajoneuvoliikenteeltä jo yli 10 vuoden ajan ja ollut ainoastaan kävelijöiden ja pyöräilijöiden käytössä. Kaksiaukkoinen silta on perustettu puupaalujen varaan, kun taas uudessa sillassa aukkoja on kolme ja paalutuksessa käytetään teräspaaluja. Alusrakenteiden paalutuksista vastaa Kreaten osaomistajuusyritys KFS Finland Oy:n erikoispohjarakentajat. Lieksanjoen vedenkorkeuden vaihtelut ja virtaamaolosuhteet lisäävät rakentamisen vaativuutta.
Varsinaisten siltatöiden lisäksi Kreate toteuttaa urakka-alueella katurakenteiden ja hulevesiverkoston saneerauksen noin 350 metrin matkalla sekä asfaltointi-, valaistus- ja vihertyöt.
Kun uusi Mähkönsilta otetaan käyttöön viimeistään marraskuun 2026 lopussa, palautuu kaivattu liikenneyhteys Lieksanjoen yli. Kokonaisuudessaan urakka valmistuu vuoden 2026 loppuun mennessä.
Tilaajana on Lieksan kaupunki ja urakka-aika on 4/2025–12/2026. Urakan arvo on noin 5,4 miljoonaa euroa.

Tila
Käynnissä
Kategoria
Osoite
Lieksa
Valmistuminen
12/2026
Projektinjohtaja
Ari Välimaa
Projektin henkilöstö
Tehtävä
Nimi
Puhelin
Sähköposti
Työpäällikkö
Ari Välimaa
+358 400 792 472
ari.valimaa@kreate.fi
Vastaava työnjohtaja
Niko Malinen
+358 40 770 5564
niko.malinen@kreate.fi
Artikkelit

- Ajankohtaista
- Kreatest hits

- Ajankohtaista
- Kreatest hits

- Ajankohtaista
- Kreatest hits
Vastaavia kohteitamme


Tila
Käynnissä
Peräporttirampin muutostöiden ansiosta rahtilaivaliikenne sujuvoituu Oulun satamassa
11/2025
