Datakeskuksen kuvituskuva

Hetznerin datakeskuskokonaisuus, 39 erillistä urakkaa Tuusulaan

Kreatella ja sen yhteisyritys KFS Finlandilla on pitkä kokemus datakeskushankkeiden sekä muiden salaisten tai turvaluokiteltujen hankkeiden toteuttamisesta kansainvälisille toimijoille. KFS Finlandin johdolla on toteutettu yhteensä 39 erillistä urakkaa Tuusulassa sijaitsevaan Hetznerin datakeskuskokonaisuuteen.

KFS Finland ja Kreate ovat toteuttaneet Hetznerille yhteensä 39 urakkaa Tuusulassa sijaitsevaan datakeskuskokonaisuuteen vuosina 2016–2025.

Urakoiden sisältö oli laaja. Siihen kuului muun muassa 350 kilometriä syvästabilointia, 25 kilometriä paalutusta, yli 30 000 kuutiota maanleikkausta ja yli 50 000 kuutiota täyttöjä sekä penkereitä. Lisäksi Kreate ja KFS Finland rakensivat lähes 100 kilometriä putkilinjoja D160-kaapeleille, sadevesi- ja viemärilinjoja sekä paineviemärin.

Runko- ja kuoriurakoissa toteutettiin mittava määrä ontelolaattojen sekä sokkeli- ja seinäelementtien asennuksia. Pintojen verhouksia tehtiin yli 30 000 neliötä, minkä lisäksi kokonaisuuteen sisältyi asfaltointia ja muuta viherrakentamista. Urakoissa rakennettiin myös generaattoreiden perustukset, suoritettiin räjäytystyöt sekä rakennettiin väliaikainen ja lopullinen vedenkäsittelyrakennus.

Hanke on luottamuksellinen ja projektikortissa käytetty kuva kuvituskuva.

Datakeskuksen kuvituskuva

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Salainen

Valmistuminen

08/2025

Projektinjohtaja

Matti Virolainen