
Ranta-Tampellan kanavan yli rakennetuissa silloissa geometrisiä muotoja
Kreate rakensi Ranta-Tampellan yli veistokselliset ja epäsymmetriset sillat, joiden toteuttaminen vaati vankkaa muottiteknistä osaamista ja projektinhallintaa.
Urakkaan kuuluu Ranta-Tampellan sillan, Warkaanlahdensillan, Myllysaarensillan, Paasikivenkadun tukimuurin sekä Paasikivenkadun rakentaminen. Sillat ylittävät Ranta-Tampellaan rakennettavan kanavan. Tavoitteena on rakentaa ranta-alueesta elämyksellinen ja luoda pysähtymisen paikkoja veden äärelle. Mielenkiintoisessa siltahankkeessa Ranta-Tampellan silta ja Warkaanlahdensilta muodostavat itäpäästään yhtenäisen betonirakenteen, joka haaroittuu kahdeksi sillaksi. Siltojen kaartuvien kylkien on tarkoitus heijastella päiväsaikaan vedenpinnan välkettä ja yöaikaan niitä korostetaan valaistuksella.
Keskeinen sijainti ja siltaurakoita ympäröivä samanaikainen vilkas asuntorakentaminen edellyttää vahvaa osaamista myös projektinhallinnan saralla. Kohteessa on betonirakentamisen monimuotoisuutta, pintojen epäsymmetriaa ja geometrisiä muotoja, mikä puolestaan vaatii vahvaa muottiteknistä osaamista. KFS Finlandin ammattilaiset toteuttavat kohteeseen ankkuroidut porapaalut.
Ranta-Tampellan sillat -hanke on yksi PETOKE-projektin piloteista. PETOKE-projekti on Väyläviraston, INFRA ry:n, VTT:n ja 19 kaupungin yhteinen tutkimus- ja kehitysprojekti, jonka tavoitteena on kehittää rakennushankkeiden perinteisiä toimintamalleja ja sitä kautta parantaa hankkeiden toteutusta ja tuottavuutta. Esimerkiksi Ranta-Tampellan siltojen urakassa tarjoajille oli tiukka esivalintaprosessi vaativuuteen liittyen. Lisäksi hankintamenettelyn kuluessa tarjoajilta edellytettiin teknisesti ja taloudellisesti innovatiivisia kehitysehdotuksia.
Ranta-Tampellan sillat -urakan tilaajana on Tampereen kaupunki ja urakkahinta on noin 3,1 miljoonaa euroa. Toteutusaika on 1/2019 – 11/2019.

Tila
Valmis
Kategoria
Osoite
Rantatampellankatu, Tampere
Valmistuminen
11/2019
Projektinjohtaja
Jyrki Välimaa
Projektin henkilöstö
Tehtävä
Nimi
Puhelin
Sähköposti
Työpäällikkö
Jari Humalajoki
+358 400 437 884
jari.humalajoki@kreate.fi
Mikko Heija
+358 45 262 4226
mikko.heija@kreate.fi
Jarkko Jokinen
+358 50 380 3110
jarkko.jokinen@kreate.fi
Tuula Ala-Orvola
+358 50 380 3107
tuula.ala-orvola@kreate.fi
Uutisia

- Nimitysuutiset

- Nimitysuutiset

- Lehdistötiedotteet
Vastaavia kohteitamme

Tila
Käynnissä
Monipuolista erikoisosaamista vaativat rataurakat laajassa Helsinki–Riihimäki-hankkeessa
06/2027

