Linda Ala-Kokko aloitti projekti-insinöörinä Kreaten ratayksikössä.

Rakennusmestari (AMK) Linda Ala-Kokko on aloittanut ratayksikössämme projekti-insinöörinä. Työmaainsinööriharjoittelun kautta keltamustaan joukkueeseemme kotiutunut Linda työskentelee RU2-hankkeella Järvenpäässä osana laajaa Helsinki-Riihimäki-hanketta.

– Aiemmalta ammatiltani olen suuhygienisti. Hain opiskelemaan infra-alalle, koska kaipasin uusia haasteita ja monipuolisempaa työnkuvaa. Uusi ala on tuntunut enemmän omalta jutulta ja täällä pääsee kehittämään itseään paremmin kuin sote-alan töissä. Sote-alalta sain mukaani hyvät vuorovaikutustaidot ja niitä taitoja tarvitaan myös rakennusalalla, Linda kuvailee.

Hän kertoo, että harjoittelijana hän pääsi heti kiinni oikeisiin työtehtäviin ja vastuu lisääntyi kokemuksen karttuessa. Kesän ja syksyn aikana Linda teki opinnäytetyönsä meille, ja harjoittelun jälkeen ratarakentaminen jatkui tutulla työmaalla. Rakennusmestariksi hän valmistui marraskuussa.

– Olen viihtynyt todella hyvin ja oppinut paljon sellaista, mitä koulussa ei ole opetettu. Onneksi ympärillä on ammattitaitoiset työkaverit, joilta saa aina apua tarvittaessa, hän iloitsee.

– Meillä on hyvä yhteishenki työmaalla ja huumoria riittää päivästä toiseen. Puhalletaan yhteen hiileen ja autetaan aina toisia. Täällä saa myös palautetta omasta työskentelystään, mikä on ollut erityisen hienoa huomata.