Tiina Komulainen täydentää väyläammattilaistemme joukkoa aloitettuaan mittaustyönjohtajana Kreatella.
Koulutukseltaan hän on restonomi ja lääketeknikko – ja pian myös maanmittausinsinööri.
– Tein kaksi kesää mittaustyötehtäviä Kreatelle työharjoittelussani Mitta Oy:llä Kemin biotuotetehtaan työmaalla ja Kreaten porukka tuli minulle sieltä tutuksi. Kreate vaikutti erittäin hyvältä työnantajalta ja mukavalta työporukalta sekä projekteiltaan kiinnostavalta, joten päätin hakea tänne töihin.
Ensimmäisenä työmaana Tiinalla on Oulussa sijaitseva Tahkokankaan katujen ja vesihuollon rakentaminen -hanke. Hän kertoo viihtyneensä siellä – kuten myös Oulun-toimistollamme – todella hyvin.
– Vastaanotto on ollut lämmin ja perehdytys on ollut erittäin hyvä. Olen saanut rauhassa aloittaa työmaan projektilla ja opetella uusien järjestelmien käyttöä. Apua on ollut helposti saatavilla. Uskon, että Kreatella pääsen oppimaan monipuolisesti eri työtehtävien parissa ja pääsen kehittämään osaamistani.