
Sotungin entisestä kaatopaikasta kunnostetaan viheralue kiertotalous huomioiden
Kreate suojaa ja kunnostaa käytöstä poistetun Sotungin kaatopaikan Vantaalla. Kiertotalouden hyödyntäminen ja ympäristöhaittojen minimoiminen ovat tärkeässä roolissa urakkaa, jonka lopputuloksena on viihtyisä ja turvallinen viheralue osana Sipoonkorven suosittua kansallispuistoa.
Flatbergetin luonnonsuojelualueen vieressä sijaitsevaa kaatopaikkaa täytettiin yhdyskuntajätteellä 1960-luvun lopulta aina 1980-luvun alkuun. Sen jälkeen 30 000 neliömetrin jätetäyttöalue peitettiin vain ohuella maakerroksella, mikä näkyy pinnalle nousevina roskina ja jätteenä.
Sotunki on yksi maamme monista käytöstä poistetuista kaatopaikoista, joita ei ole suljettu asianmukaisesti. Kreate suojaa ja kunnostaa alueen niin, että jätteiden nousemisen lisäksi kaatopaikkakaasut eivät nouse ilmaan ja kaatopaikkavedet eivät kulkeudu ympäristöön ja saastuta pohjavesiä.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämä ympäristölupa ottaa kattavasti huomioon kiertotalousmateriaalit, joten Kreate pääsee monipuolisella tavalla hyödyntämään omaa kiertotalousosaamistaan. Lisäksi ammattilaisemme hyödyntävät alueen rakentamisessa kierrätys- ja uusiomateriaaleja, kuten betonimursketta, ylijäämämaita ja käytettyä hiekotushiekkaa.
Tilaajana toimiva Vantaan kaupunki seuraa hankkeen hiilijalanjälkeä ja päästöjen seurannassa käytetään yhtenä työkaluna Kreaten luomaa ja muissa kiertotaloushankkeissa käytössä olevaa järjestelmää.
Hankkeen arvo on noin 1,4 miljoonaa euroa ja toteutusaika on 4/2021–6/2022.

Tila
Valmis
Kategoria
Osoite
Tasakalliontie 1, Vantaa
Valmistuminen
06/2022
Projektinjohtaja
Tuomo Joutsenoja
Projektin henkilöstö
Tehtävä
Nimi
Puhelin
Sähköposti
Työpäällikkö
Tuomo Joutsenoja
+358 400 929 149
tuomo.joutsenoja@kreate.fi
Vastaava työnjohtaja
Jari Kivisaari
+358 40 822 6081
jari.kivisaari@kreate.fi
Työnjohtaja
Eelis Turta
+358 50 347 5027
eelis.turta@kreate.fi
Artikkelit

- Ajankohtaista
- Kreatest hits

- Ajankohtaista
- Kreatest hits

- Ajankohtaista
- Kreatest hits
Vastaavia kohteitamme


