
- Mustapuron tulvasuojaus ja Itäväylän sillat
Helsingin Itäväylälle sijoittuvassa Mustapuron tulvasuojaus ja Itäväylän sillat -urakassa parannetaan Mustapuron tulvasuojausta sekä peruskorjataan kaksi 1960-luvulla valmistunutta Itäväylän siltaa.
Kreate rakentaa samanaikaisesti kaikissa kolmessa kohdassa siten, että Mustapuron uusi virtausreitti Itäväylän ali, tienpenkereen paalutukset ja uusi tulvatasanne valmistuvat kesällä 2023. Eteläisen Siilitien ylittävän sillan sekä pohjoisen Roihupellon kohdalla sijaitsevan Sahaajankadun ylikulkusillan ylä- ja alapuoliset osuudet valmistuvat loppukesän ja syksyn 2023 aikana.
Työt vaikuttavat entistä vähemmän Itäväylän liikenteeseen jokaisen kolmen työmaan kohdalla sekä pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden reitteihin korjattavien siltojen kohdalla Siilitiellä ja Roihupellossa. Huomaathan, että liikennejärjestelyt muuttuvat töiden edetessä.
Olemme pyrkineet suunnittelemaan työt siten, että rakentamisesta ja liikennejärjestelyistä syntyy mahdollisimman vähän haittaa alueella liikkuville. Töitä tehdään pääasiassa päivisin lukuun ottamatta pohjoista ylikulkusiltaa, johon voi liittyä ilta- ja yötöitä. Itäväylällä nopeusrajoitus työmaa-alueiden läheisyydessä on 50 km/h.
Mustapuron tulvasuojaus ja Itäväylän sillat -urakassa parannetaan Mustapuron tulvasuojausta sekä peruskorjataan kaksi Itäväylän siltaa. Toukokuussa 2022 alkanut katu- ja purotyö vaikuttaa Itäväylän liikenteeseen kolmessa kohdassa.
Mustapuron tulva-alueen parantaminen valmistuu alkuperäisestä aikataulusta poiketen kesällä 2023. Siilitien ja Sahaajankadun siltojen korjaustyöt pyritään saattamaan valmiiksi alkusyksyn 2023 aikana.
Matti Rekilä
Työpäällikkö
040 532 2171
matti.rekila@kreate.fi
Mika Haimila
Vastaava työnjohtaja
040 566 0268
mika.haimila@kreate.fi