
Lamminrahkan pohjoisosan 1. vaiheen rakennusurakka osana Kangasalan historian suurinta investointia
Kreate toteuttaa katujen ja väylien, vesihuoltoverkoston ja puistoalueen rakentamisen Kangasalan Lamminrahkan alueella, jonne valmistuu noin 8 000 asukkaan ja tuhannen työpaikan alue. Kangasalan historian suurimmassa investoinnissa painotetaan luonnonmukaisia ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja muun muassa väylien rakennekerroksissa ja hulevesien käsittelyssä. Kreaten väylärakentajien Lamminrahkan pohjoisosan 1. vaiheen urakka valmistuu lokakuussa 2026.
Kangasalla sijaitseva Lamminrahka on yksi Tampereen seudun merkittävimmistä uusista asuin- ja yritysalueista ja Kangasalan historian suurin investointi.
Kreate rakentaa Lamminrahkan pohjoisosaan 13 uutta katua, pyöräkaistat ja jalkakäytävät sekä väliaikaisen pysäköintialueen. Urakkaan kuuluu myös vesihuoltoverkoston rakentaminen, vihertöitä sekä kaapelointiin ja valaistukseen liittyvät työt.
Alueen infrarakentamisessa painotamme ekologisuutta ja raaka-aineiden viisasta käyttöä. Korvaamme osan neitseellisestä maa-aineksesta kiertotaloustuotteilla käyttämällä teiden ja väylien rakennekerroksissa keräyslasista valmistettua vaahtolasimursketta. Vesihuollon rakentamisessa hyödynnämme luonnonmukaisia ratkaisuja, kun alueen hulevedet imeytetään maastoon viivytysrakenteiden ja erilaisten patoratkaisujen avulla.
Teemme alueella kaivuutöitä noin 70 000 m³ktr, louhintaa yli 25 000 m³ ja asfaltointia lähes 30 000 m² sekä rakennamme vesihuoltoverkostoja yhteensä noin 8 kilometrin verran.
Kangasalan kaupungin, Kangasalan Vesi -liikelaitoksen ja Weladon tilaama rakennusurakka on arvoltaan noin 5 miljoonaa euroa ja sen urakka-aika on 10/2024–10/2026.

Tila
Käynnissä
Osoite
Mossin puistokatu, Kangasala
Valmistuminen
10/2026
Projektinjohtaja
Jarkko Jokinen
Projektin henkilöstö
Tehtävä
Nimi
Puhelin
Sähköposti
Työpäällikkö
Jarkko Jokinen
+358 50 380 3110
jarkko.jokinen@kreate.fi
Työmaapäällikkö
Alvar Peltola
+358 50 410 8466
alvar.peltola@kreate.fi
Artikkelit

- Ajankohtaista
- Kreatest hits

- Ajankohtaista
- Kreatest hits

- Ajankohtaista
- Kreatest hits
Vastaavia kohteitamme

Tila
Käynnissä
Peräporttirampin muutostöiden ansiosta rahtilaivaliikenne sujuvoituu Oulun satamassa
11/2025

