
Vt5 Nuutilanmäki–Juva -tieosuus lisäsi turvallisuutta ja sujuvuutta Itä-Suomen pääväylälle
Mittavassa Vt 5 Nuutilanmäki-Juva -hankkeessa Kreate rakensi viisi uutta eritasoliittymää, noin 15 kilometriä uutta nelikaistaista valtatietä, kiertotien sekä 12 uutta siltaa. Kreate hyödynsi eri yksiköidensä monipuolista osaamista, mikä paransi selvästi myös yrityksen kilpailukykyä.
Valtatie 5 Mikkelin ja Juvan välillä rakennettiin nelikaistaisena, keskikaiteellisena tienä, jonka liittymät toteutettiin eritasoisina. Mikkeli–Nuutilanmäki-osuudella tie rakennettiin pääosin uuteen maastokäytävään. Urakan ensimmäisessä vaiheessa rakennettiin valtatien suuntainen rinnakkaistie, joka toimi myös työnaikaisena kiertotienä. Koko urakan matkalle rakennettava rinnakkaistie sijoittui uuden valtatien itäpuolelle.
Monivuotinen hanke sisälsi laajan kirjon eri infrarakentamisen alueita. Kreaten erikoisosaaminen ja hyvä ennakkosuunnittelu takasivat tehokkaan toteuttamisen ja projektin onnistuneen läpiviennin. Töitä tehtiin ympäri vuoden ja uusi valtatie avattiin liikenteelle vaiheittain vuosina 2020–2021. Lopullisesti tie oli valmis kesällä 2022. Tehokas ja turvallinen toteutus vähensi liikenteelle aiheutuvia haittoja.
Tilaajana oli Väylävirasto, urakkahinta oli reippaat 41 miljoonaa euroa ja toteutusaika 9/2019–7/2022.

Tila
Valmis
Kategoria
Osoite
Tenhusentie 3
Valmistuminen
07/2022
Projektinjohtaja
Timo Tiainen
Projektin henkilöstö
Tehtävä
Nimi
Puhelin
Sähköposti
Työmaapäällikkö
Arttu Härkönen
+358 400 274 420
arttu.harkonen@kreate.fi
Artikkelit

- Ajankohtaista
- Kreatest hits

- Ajankohtaista
- Kreatest hits

- Ajankohtaista
- Kreatest hits
Vastaavia kohteitamme


Tila
Käynnissä
Peräporttirampin muutostöiden ansiosta rahtilaivaliikenne sujuvoituu Oulun satamassa
11/2025
