Keltamusta joukkueemme on saanut uuden projektipäällikön, kun Mikko Karvonen on aloittanut yhtiössämme.
Mikko on tehnyt monipuolisen uran eri rakennusliikkeissä, ja työhistoriasta löytyy niin asuinkerrostalohankkeita, niihin liittyviä liike- ja toimitiloja kuin erilaisia pysäköintihalleja.
– Olen kulkenut polun työnjohtajasta tuotantojohtajaksi ja päässyt tarkastelemaan asioita monista eri näkökulmista. Kreate on toiminut yhteistyökumppanina aliurakoitsijan roolissa hankkeissani ja nyt pääsen myös haastamaan itseäni ammatillisesti ottamalla askeleen vaativan infrarakentamisen pariin.
Mikolla on vuosien kokemus ja näkemys erityisesti talonrakennuspuolelta. Mitä tulet tekemään Kreatella?
– Työskentelen väyläosastolla projektipäällikkönä, mutta uskoisin, että työtehtäväni tulevat sijoittumaan aiemman kokemukseni ansiosta kuitenkin enemmän pohja- ja betonirakentamiseen.
– Ensimmäiset viikot ovat sujuneet mukavasti ja olen ilolla tutustunut yhtiöön, projekteihin ja työkavereihin.