Rakennusmestariksi valmistunut Jonni Hautamäki on nimitetty työnjohtajaksi Kreate-konserniin. Hänellä on osaamista teräsponttiseinien ankkuroinnista, joten hän työskentelee tarvittaessa myös KFS Finlandin hankkeissa.
Jonni on työskennellyt Kreaten infrarakentamisen urakoissa yhteensä kolmena kesänä, suorittanut mestariharjoittelun sekä tehnyt lopputyön Kreatelle teräsponttiseinien ankkuroinnista. Armeijan välissä käynyt Jonni odottaa innolla uusia haasteita vaativissa urakoissa.
– Täällä on hyvä olla töissä ja työkaverit ovat mukavia. Urakkakohteet ovat mielenkiintoisia ja työt ovat sopivan haastavia, Jonni kertoo.