”Alkukesällä teimme ensimmäisen osan kannen pintarakenteita ja päätyjen otsamuurit. Nyt ovat liikenteen siirtämistä varten valmiit myös sillan siirtymälaatat ja maatäytöt. Olemme hyvin alkuperäisessä aikataulussa sekä rakentamisen että liikennejärjestelyjen suhteen”, kertoo projektipäällikkö Jyrki Perokorpi Kreatelta.
Veturitie on Pasilan pääkatu, joka sillan kohdalla rakennetaan nykyistä noin kolme kertaa leveämmäksi osana Veturitien kokonaisvaltaisempaa uudistamista.
”Vastaamalla Veturitien kasvavaan liikennemäärään teemme kulkemisesta sujuvampaa kaikille Keski-Pasilassa liikkuville. Ensimmäisen osan käyttöön ottaminen on merkittävä etappi koko urakassa”, toteaa projektinjohtaja Juuso Luoto Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.
Veturitien silta rakennetaan kolmessa vaiheessa
Kun Veturitiellä liikenne ohjataan uuden sillan ensimmäiselle osalle, alkaa nykyisen sillan purkaminen kevään ja kesän aikana rakennetun purkusillan päälle.
”Vanhan sillan purkaminen ja uuden rakentaminen tehdään kaikkiaan kolmessa vaiheessa, mikä mahdollistaa liikenteen kulkemisen sillalla koko kahden ja puolen vuoden työmaan ajan. Lisähaastetta tuo työskenteleminen Suomen vilkkaimman junaliikenteen päällä”, sanoo Perokorpi.
Siltatyön toinen vaihe etenee niin, että puretun sillan paikalle rakennetaan uusi, neljän kaistan levyinen osa. Tämä Veturitien uuden sillan toinen osa valmistuu kevään 2023 aikana.
”Kolmannen vaiheen aikana viimeistelemme ensimmäisessä vaiheessa valmistuneen sillan kannen eteläisen päädyn. Sen pystymme tekemään vasta sitten, kun sillan molemmat osat ovat liikennöitävässä kunnossa”, Perokorpi jatkaa.
Vähäpäästöisellä työmaalla huomioidaan kiertotalous
Veturitien uusi silta on kolmeaukkoinen jatkuva liittopalkkisilta, jossa on seitsemän ajokaistaa sekä molemmissa reunoissa väylät jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Uusi silta valmistuu kokonaisuudessaan kesällä 2023.
Siltatyömaa kuuluu Helsingin kaupungin Veturitie ja Ratapihakorttelit -hankkeeseen, joka on osa Hiilineutraali Helsinki 2030 -ohjelmaa. Vähäpäästöisyys ja ympäristöystävällisyys toteutuu Keski-Pasilan merkittävimpiin kuuluvalla infrahankkeella muun muassa tiukkojen päästöluokkavaatimusten työkoneiden sekä hiilivapaan energian ja sähkön käyttämisenä.
Nykyisen Veturitien sillan purkamisessa syntyvä betonimurska hyödynnetään puolestaan Veturitien leventämisessä tukirakenteena ja pengertäyttöinä, mikä neitseellisten rakennusmateriaalien käyttämisen sijaan pienentää työmaan hiilijalanjälkeä.