Helsingin edustalla Kruunuvuorensillan pyloni kurkottelee yli sadassa metrissä, kun rakenteilla oleva silta julistettiin kansainvälisen ja arvostetun Tekla Global BIM Awards 2024 -kilpailun voittajaksi.

Kahden vuoden välein järjestettävässä kilpailussa arvioidaan maailmalla merkittävien rakennushankkeiden laaja-alaista tietomallintamista ja sen hyödyntämistä kaikkiaan kahdeksassa eri kategoriassa.

Sen lisäksi, että Kruunuvuorensilta voitti Tekla Global BIM Awards -kilpailun pääpalkinnon ollen vuoden 2024 paras BIM-projekti, Kreaten ja YIT:n työyhteenliittymänä rakentama silta sai ykkössijan myös kilpailun Infrastructure project -kategoriassa.

Kansainvälisen asiantuntijatuomariston kriteerit ovat muun muassa tietomallien käyttö sekä yhteistyö eri osapuolien välillä, Tekla-ohjelmiston innovatiivinen käyttö, rakennettavuus, ympäristön huomioonottaminen ja muut vaikuttavuustekijät.

Tietomallinnus tuo tarkkuutta, tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä


TYL Kruunusillat -hankkeella suunnittelupäällikkönä ja tietomallikoordinaattorina toiminut Aki Kopra Kreatelta kertoo, että tietomallinnuksen avulla on varmistettu hankkeen tarkkuus, tehokkuus ja läpinäkyvyys kokonaisvaltaisesti kaikille osapuolille.

– Urakoitsijan puolelta projektinhallinta- ja laatujärjestelmämme on sidottu malleihin yhdistettyyn dataan. Runsas tietomäärä toimii perustana reaaliaikaiselle tilannekuvalle, jossa yhdistyvät ortokuvat, pistepilvet, ajantasaiset suunnitelmat sekä toteuma-aineisto. Lopputuloksena olemme luoneet reaaliaikaisen järjestelmän laatuaineiston- ja turvallisuushavaintojen sekä -mittausten seurantaan. Ajantasaiset toteumamallit täydentävät tilannekuvaa.


TYL Kruunusillat hankkeella suunnittelupäällikkönä ja tietomallikoordinaattorina toiminut Aki Kopra Kreatelta kertoo, että tietomallinnuksen avulla on varmistettu hankkeen tarkkuus, tehokkuus ja läpinäkyvyys kokonaisvaltaisesti kaikille osapuolille.
TYL Kruunusillat -hankkeella suunnittelupäällikkönä ja tietomallikoordinaattorina toiminut Aki Kopra kertoo, että tietomallinnus on tuonut Suomen pisimmän sillan rakentamiseen tarkkuutta, tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä.

Tuomaristo arvosti täysimittaista tietomallipohjaista suunnittelua


Tietomallinnus on ollut alusta lähtien erittäin tärkeässä roolissa Suomen pisimmän sillan rakentamisessa. Urakoitsijat saivat mallipohjaisen aineiston tutkittavakseen jo markkinavuoropuhelu- ja tarjousvaiheessa, ja rakennussuunnitelmavaiheessa tietomallia käytettiin eri suunnittelualojen ja sillan kaupunkiympäristöön sovittamiseen.

Kilpailun tuomaristo arvosti projektin osapuolia erityisesti siksi, että he hallinnoivat projektia täysimittaisena BIM-projektina käyttäen tietomallipohjaista suunnittelua useilla eri ohjelmistoilla. Samalla he hyödynsivät työmaa–toimisto–työmaa-yhteyttä, mikä mahdollistaa erityisen korkean laadun monimutkaisen projektin hallinnassa.

– Kokonaisvaltainen tietomallien hyödyntäminen on virtaviivaistanut Kruunuvuorensillan rakennusprosessia. Kun meillä on yksiselitteistä visuaalista tietoa, joka on kaikkien osapuolten saatavilla, päätöksenteko on perustellumpaa ja läpinäkyvämpää. Kiteytetysti sanottuna voiton toi meille läpinäkyvyys, ajantasaisuus ja edelläkävijyys, Kopra toteaa.

BIM on lyhenne englannin kielen sanoista Building Information Modeling. Kruunuvuorensillan kriittiset työvaiheet, sillan geometria eri rakennusvaiheessa ja työnaikaiset rakenteet on mallinnettu.

– Kun rakenne asennetaan virtuaalisesti oikein, voimme minimoida asentamisen riskejä etukäteen merkittävästi. Jos asentaminen ei toimi virtuaalisesti, se ei toimi työmaallakaan. Näin törmäyspaikat on helppo havaita ja poistaa etukäteen, kuvailee TYL Kruunusillat hankkeen suunnittelupäällikkö ja tietomallikoordinaattori Aki Kopra.

Kruunuvuorensillalla hyödynnettiin tietomallipohjaista suunnittelua useilla eri ohjelmistoilla, kuten Tekla Structures, Trimble Novapoint, Trimble Connect, Autodesk Civil 3D, Navisworks ja Grasshopper. Tuulitekniikka-analyyseissä hyödynnettiin tietomalleja ja tuulitunnelimallien rakentamisessa 3D-tulostusta. IFC-mallit varmistavat tehokkaan geometrisen hallinnan jokaisessa kannenteräsrakenteen asennusvaiheessa, mukaan lukien mallipohjaisen asennuksen kontrolloinnin. BIM- ja BrIM-integraatio varmistavat tarkkuuden, tehokkuuden ja läpinäkyvyyden koko projektin elinkaaren ajan. 

Parametrinen mallintaminen ja innovatiiviset ratkaisut osana suunnitteluprosessia

Kruunuvuorensilta on geometrialtaan erittäin monimutkainen, minkä vuoksi se vaati myös parametrista mallintamista ja innovatiivisia ratkaisuja.

– Parametrisellä mallintamisella säästimme suunnitteluprosessissa merkittävästi aikaa, kun tiedonsiirto eri ohjelmistojen ja suunnittelijoiden välillä oli läpinäkyvää ja yksiselitteistä. Lisäksi rakenteiden muokkaaminen oli nopeampaa ja tarkempaa, jopa rakentamisen aikana, Kopra luettelee.

Yksi esimerkki innovatiivisesta toteutuksesta oli kesällä 2023 toteutettu mittava merinosto-operaatio, jossa sillan kookkaat teräksiset päällysrakenteet nostettiin paikoilleen isolla merinosturilla.

– Jokainen merinostovaihekin oli rakennettu virtuaalisesti tietomallissa ja luodatun merenpohjan päällä. Näin varmistuttiin siitä, että merinostoalus pystyi toteuttamaan työnsä turvallisesti.

Helsingissä sijaitseva Kruunuvuorensilta on Kruunuvuorenrannan ja Korkeasaaren yhdistävä noin 1 200 metriä pitkä liittorakenteinen vinoköysisilta, jossa on paikallavaletut alusrakenteet ja 135 metrin korkeuteen merenpinnasta kohoava paikallavalettu pyloni. Sillan pääjänteet ovat 260 + 260 metriä. Kruunuvuorensilta tulee olemaan Suomen pisin silta ja yksi maailman pisimmistä julkiselle liikenteelle, jalankulkijoille ja pyöräilijöille rakennetuista silloista. Matkustajaliikenne raitiotiellä aloitetaan vuonna 2027. (Viereinen kuva on syyskuulta 2024.)

Tietomallinnus, lisätty todellisuus ja tekoäly osana siltojen rakentamista

Tekla Global BIM Awardsiin osallistui 155 projektia 35 maasta. Kruunuvuorensilta voitti aiemmin tänä vuonna alueellisen Tekla BIM Awards Suomi 2024 -kilpailun.

– Meillä on hyvä yhteishenki ja olemme olleet ennakkoluulottomia ja innovatiivisia. Tekla Global BIM Awards -kilpailun pääpalkinnon voitto osoittaa, että aikaansaavaa ja innovoivaa otettamme arvostetaan myös kansainvälisesti. Tiimimme toki tietää, että Kruunuvuorensilta edustaa tietomallinnuksen huippuosaamista, mutta nyt se on tiedossa maailmanlaajuisesti, Aki Kopra iloitsee.

Tulevaisuuden näkymiä kysyttäessä hän kertoo, että betoni on betonia ja teräs on terästä, mutta sillanrakentamisen prosessi muotoutuu digitalisaation ansiosta jatkuvasti fiksummaksi.

– Näen, että tulemme vaativien siltojen rakentajina hyödyntämään tietomallinnuksen lisäksi entistä enemmän myös lisätyn todellisuuden ja tekoälyn tuomia mahdollisuuksia. Me ihmiset tulemme tekemään päätöksiä tekoälyn valmistelemien tietojen pohjalta ja keskitymme luomaan toimivia prosesseja sekä rakentamaan kaunista ja pysyvää siltojen muodossa.

Kansainvälisesti palkitun Kruunuvuorensillan projektiosapuolet ja roolit


Tilaaja: Helsingin kaupunki KYMP

Suunnittelija: WSP

Urakoitsija: TYL Kruunusillat (Kreate Oy ja YIT Infra Oy)

Urakoitsijan suunnittelijat: Ramboll Finland, SOFiN Consulting

Rakennuttajakonsultti: Rakennuttajatoimisto HTJ

Mittauskonsultti: MittausGroup Oy

Se mitä et mallinna, et voi hallita!

Tutustu virtuaaliseen suunnitteluun ja rakentamiseen vaativilla infrahankkeilla:

Kruunuvuorensilta voitti aiemmin tänä vuonna Tekla BIM Awards Suomi 2024 -kilpailun. Lue lisää > Suomen pisin silta palkittiin tietomallinnuksen edelläkävijänä.

Kreaten suunnittelupäällikkö Aki Kopra ja kehityspäällikkö Rasmus Sainmaa ovat virtuaalisen suunnittelun ja rakentamisen puolestapuhujia. Tammikuussa 2024 he kävivät esittelemässä virtuaalista sillan suunnittelua ja rakentamista InfraBIM Open -tilaisuudessa Ranskassa. Lue lisää > Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen sillat rakentuvat rintarinnan suunnittelun kanssa – Limittäisellä toteutuksella varmistetaan nopeampi käyttöönotto.

E18 Turun kehätie, Kausela–Pukkila -hankkeella hyödynnettiin tietomallinnusta tarjouslaskennasta monipuolisen toteutuksen eri vaiheisiin. Digitaaliset työkalut helpottivat työmaan johtoa päivittäisessä tekemisessä edistäen näin myös rakentamisen tehokkuutta. Tutustu tarkemmin > Tietomallinnusosaaminen edistää E18 Turun kehätien valmistumista Kauselan ja Pukkilan välillä.