Kreate Radan urakka sisältää Niskan uuden liikennepaikan rakentamisen sekä Utajärven nykyisen liikennepaikan raiteiden jatkamisen 350 metrillä. Urakkaan kuuluvat myös uusien raiteiden ja vaihteiden vahvavirta- ja sähköratatyöt molemmissa liikennepaikoissa.

Uudet kohtaamispaikat mahdollistavat Oulun ja Kontiomäen välillä junien sujuvan ja turvallisen kohtaamisen. Samalla Pohjois-Suomelle tärkeällä rataosuudella liikennekapasiteetti saadaan vastaamaan paremmin tavaraliikenteen kasvavaan määrään, josta suurin osa muodostuu teollisuuden kuljetuksista. Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan toiminta alkaa vuonna 2023, jolloin puuta kuljetetaan rataverkolla nykyiseen verrattuna moninkertainen määrä.

Hankkeeseen tuo haastavuutta Kemin biotuotetehtaan sanelema tiivis aikataulu. Niskan uusi liikennepaikka toteutetaan neitseelliseen maastoon ja ison osan rakennuskauden parhaimmasta työajasta vie Niskaan rakennettavan esikuormituspenkereen painuma-aika.

Tilaajana on Väylävirasto. Kreate Radan osalta urakan rakennustyöt alkoivat huhtikuussa 2022 ja valmistuvat Utajärvellä syyskuussa 2022 ja Niskassa marraskuussa 2022. Kaikki Oulu–Kontiomäki uudet liikennepaikat -hankkeen kohtaamispaikat valmistuvat ja otetaan käyttöön vuoden 2022 loppuun mennessä. Hankkeen budjetti on 23 miljoonaa euroa, josta Kreate Radan osuus on 5,2 miljoonaa euroa.

Kreate Rata rakentaa junien kohtaamispaikat Niskassa ja Utajärvellä osana Oulu–Kontiomäki uudet liikennepaikat -hanketta.

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Niska: Nuojuantie 12, Utajärvi, Utajärvi: Kormuntie 2, Utajärvi

Valmistuminen

11/2022

Projektinjohtaja

Aleksi Romppainen

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Aleksi Romppainen +358 41 731 4386 aleksi.romppainen(a)kreate.fi
Vastaava työnjohtaja Olli Loponen +358 50 563 1099 olli.loponen(a)kreate.fi

Artikkelit

Kreatelle Mähkönsillan urakka – uusi betoninen palkkisilta palauttaa kaivatun liikenneyhteyden Lieksanjoen yli

Kreate Oy on allekirjoittanut 5,4 miljoonan euron sopimuksen Lieksan kaupungin kanssa Lieksanjoen ylittävän sillan uusimisesta. Uuden Mähkönsillan rakentamisen lisäksi Kreate purkaa nykyisen sillan sekä saneeraa katurakenteet ja hulevesiviemäröinnin. Arkkitehdin osallistuminen…

Kreate Sverige nousee aliurakoitsijan roolista pääurakoitsijaksi uuden noin 9 miljoonan euron urakan myötä

Kreate Sverige on allekirjoittanut merkittävän pääurakoitsijasopimuksen, kun se allekirjoitti 10.4.2025 Trafikverketin kanssa tähän mennessä arvoltaan suurimman urakkasopimuksensa. Sopimus koskee Tukholman ohitustie -hankkeeseen kuuluvan Lovön tunnelin sisustamisurakkaa ja on arvoltaan 98…

Riku Kataja työmaapäälliköksi ratayksikköön

Rataosaajiemme uusin vahvistus on rakennustekniikan diplomi-insinööri Riku Kataja, joka on aloittanut Kreatella työmaapäällikkönä. Rikulta löytyy vahva kokemus eri tehtävistä erityisesti allianssihankkeista, ja hän on ollut rakentamassa pikaraitioteitä sekä Tampereella että…