Väylärakentajiemme joukko on kasvanut rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööri Antti Kiven aloittaessa meillä työnjohtajana.
Opiskeluihin liittyvän ensimmäisen harjoittelunsa hän suoritti talonrakennustyömaalla, mutta jo heti seuraavana kesänä Antti vaihtoi vaativan infran puolelle.
– Sain Kreatesta työpaikkana hyvän vaikutelman erilaisten kanavien kautta ja päätin silloin aikanaan hakea tänne töihin, hän muistelee.
Antin ensimmäinen työmaa keltamustissa riveissä oli Vt 9 -hanke Orivedellä. Seuraavana kesänä kutsui Sulkavuoren keskuspuhdistamon työmaa Tampereella.
– Kreaten vaihtelevat ja vaativat hankkeet herättivät aikoinaan mielenkiintoni ja hyvin olen viihtynyt. Olen edelleen Sulkavuoren keskuspuhdistamolla ja työni on erittäin monipuolista ja päivät erilaisia, hän kuvailee.