Tuoreita urapolkuja sillanrakentajiemme keskuudessa: työnjohtajana ja vastaavana työnjohtajana toiminut rakennustekniikan insinööri Mikko Heija on siirtynyt siltayksikössä uuteen tuotantoinsinöörin tehtävään.
Mikkoa näkee siltatyömaiden sijaan nyt aiempaa enemmän toimistollamme Tampereella.
– Työni muuttuu merkittävästi. Aiemmin hoidin työmaan arkea käytännön tasolla ja olin toiminnan keskellä, kun taas nyt työpiste on tosiaan toimistolla, jossa olen mukana laskennassa ja muissa siltaurakoiden alkuvaiheiden valmisteluissa.
Kreatella alusta lähtien mukana ollut Mikko suuntaa hyvällä mielellä kohti uutta – onhan se ollut hänen toiveensakin.
– Olen aina halunnut kehittyä osaamisessani ja saada uusia haasteita. Uusi toimenkuva tuo paljon uusia, mielenkiintoisia asioita, jotka entisestään syventävät siltaosaamistani ja ylipäätään infrapuolen osaamistani, Mikko kertoo.
Kreaten toimintamalliin kuuluu kiertotaloutta tukevien ratkaisujen löytäminen, tarjoaminen ja käyttäminen. Tuotantoinsinööri tulee työssään myös kehittämään siltayksikön työmaiden kestävää rakentamista ja raaka-aineiden viisasta käyttöä.
– Taustalla uuteen tehtävään ovat myös perhesyyt. Pienten lasten isänä oleminen vaatii panoksia myös kotipuolessa, ja uuden tehtävänkuvan ansiosta pystyn antamaan parhaani sekä työssä että kotona.
Lähes kymmeneen keltamustaan vuoteen kuuluu useita kymmeniä siltahankkeita, joissa Mikko kuvailee olleen mukana aina jotain erityistä tai vaativaa. Silta-ammattilaisemme uran mieleenpainuvimmat urakat löytyvät helposti: Tampereen tavara-aseman siirto ja Pispalan haulitornin korjaaminen.
– Olen saanut kokea Kreatella paljon hienoja onnistumisia. Työtehtävieni haastavuus on kasvanut tasaisesti, mikä on taas pitänyt yllä mielenkiintoa tehtäviini. Tämä nykyinen toimenkuvan muutos on yksi hyvä esimerkki tästä.