Kreaten silta- ja väylärakentamisen ammattilaiset toteuttavat Kuusistonsalmen siltaurakan, johon kuuluu varasillan rakentaminen, vanhan sillan purkaminen ja uuden rakentaminen sekä väylätöitä. Lisäksi rakennamme sillalle läpinäkyvät melukaiteet ja tiealueelle betoniset aidat melun vähentämiseksi.

Kuusistonsalmen uusi silta rakennetaan 29 metriä pidempänä ja 2,5 metriä leveämpänä samalle paikalle kuin vanha silta. Urakassa myös nostetaan maantien tasausta, jotta Kuusiston puolella nousevan mäen jyrkkyyttä saadaan loivennettua.

Kuusistonsalmen siltahankkeen myötä rakennamme Mt 180 Saaristotiellä peräti kolmea peräkkäistä siltaa. Kaarinassa sijaitsevan Kuusistonsalmen sillan jälkeen seuraavat sillat ovat Paraisilla Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen sillat, joita rakennetaan Kreaten historian suurimmassa hankkeessa. Kolmen siltahankkeen läheinen sijainti mahdollistaa parhaiden käytänteiden jakamisen myös Kuusistonsalmen siltahankkeelle.

Työn käynnistyivät elokuussa 2023 varasillan rakentamisella vanhan sillan viereen. Teräspaalujen varaan rakennettava varasilta on kaksikaistainen ja siinä on erillinen jalankulku- ja pyöräilyväylä. Kun Saaristotien liikenne on siirretty varasillalle, aloitamme vanhan sillan purkutyöt turvallisesti liikennettä häiritsemättä.

Lue lisää siltahankkeen käynnistymisestä kertovasta tiedotteesta: Kreate aloittaa Kuusistonsalmen sillan rakentamisen – ensimmäisessä vaiheessa liikenne varasillalle.

Tilaajana on Varsinais-Suomen ELY-keskus ja urakka-aika on 8/2023–9/2024. Hankkeen arvo on yli 7 miljoonaa euroa.

Kreate purkaa huonokuntoisen Kuusistonsalmen sillan, rakentaa varasillan ja uuden sillan vanhan paikalle Saaristotien varrella Kaarinassa.

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Saaristotie 165, Kaarina

Valmistuminen

09/2024

Projektinjohtaja

Matti Rekilä

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Matti Rekilä +358 40 532 2171 matti.rekila@kreate.fi
Työmaapäällikkö Mika Huhtala +358 400 691 159 mika.huhtala@kreate.fi

Artikkelit

Kate Lindsten taloushallinnon asiantuntijaksi

Taloustiimimme uusin vahvistus on Kate Lindsten, joka on aloittanut taloushallinnon asiantuntijana. Kate vastaa tehtävässään myynti- ja ostoreskontran hoitamisesta.– Asiakaspalvelutehtävistä olen aikoinaan nuorena aloittanut ja sitähän tämäkin työ osaltaan on, asiakaspalvelua.…

Innovoinnilla ja työsuunnittelulla vaikutusta rakennushankkeiden valmistumiseen – Kreate kiri kaksi merkittävää hanketta etuajassa maaliin

Kaksi Kreaten väylärakentamisen kohdetta valmistui merkittävästi etuajassa. Oulussa Poikkimaantien urakkaosat luovutetaan tilaajalle vajaan vuoden etuajassa ja Helsingissä Nihdin esirakentaminen luovutettiin seitsemän kuukautta etuajassa. Molemmissa hankkeissa urakoitsijan onnistunut työsuunnittelu ja uudet…

Maija Kruus projekti-insinööriksi väyläyksikköön

Vahva väylärakentajiemme joukko kasvoi lokakuun alussa, kun rakennustekniikan diplomi-insinööri Maija Kruus aloitti meillä projekti-insinöörinä.Maijalla on monipuolinen kokemus erityisesti suurten hankkeiden parissa, mikä tekee hänestä erinomaisen vahvistuksen vaativan infran rakentajiemme joukkoon.Viimeisimpänä…