Kreate uusii valtatiellä 20 sijaitsevan Torangin huonokuntoisen sillan Kuusamossa. Säynäjoen ylittävä silta on rakennettu 1950-luvulla ja sitä on korjattu viimeksi 1980-luvulla. Huhtikuussa käynnistyvässä urakassa rakennamme nykyiselle paikalle 31 metriä pitkän ja 11,3 metriä leveän sillan. Tämän lisäksi rakennamme kiertotien ja varasillan, jonne liikenne siirretään uuden sillan rakentamisen ajaksi.
Urakka alkaa kiertotien ja varasillan rakentamisella, minkä jälkeen puramme vanhan Torangin sillan. Uusi silta perustetaan porapaalujen varaan siten, että paalut jatkuvat maanpinnan yläpuolella betonipilareilla siltakanteen. Perustustöiden jälkeen ovat vuorossa kannen rakentaminen sekä vesieritys- ja päällystetyöt. Lopuksi teemme urakka-alueella valtatie 20:n korjaukset ja päällysteet.
Haastavuutta siltaurakkaamme tuovat mm. tiukka aikataulu sekä tele- ja sähköjännitteelliset kaapelit, jotka sijaitsevat rakennettavan kiertotien alla. Porapaalutuksesta vastaa Kreaten osaomistusyritys KFS Finland Oy:n erikoispohjarakentamisen ammattilaiset.
Tilaajana on Lapin ELY-keskus ja urakka-aika on 4–10/2024.