Pohja- ja betonirakentamisen yksikkömme toteutti kolmen asuinkerrostalon maanrakennus- sekä paikallavalutyöt Helsingin Jätkäsaaressa. Maanrakennustöihin sisältyi muun muassa pilaantuneiden maiden massanvaihtoja, porapaalutuksia sekä lyöntipaalutuksia. 16-kerroksisen tornitalon alle valettiin 1,6 metriä korkea pohjalaatta, jonka päälle tuli paikallavaluja kolmeen eri kerrokseen. Kahteen matalampaan taloon teimme anturat sekä väestönsuojan.

Työmaan sijainti vilkkaasti liikennöidyn Länsiterminaalin lähettyvillä teki kohteesta vaativan. Esimerkiksi laivojen rekkaliikenne kulki aivan työmaan vierestä. Alueella oli lisäksi muita työmaita, joiden aiheuttama tilanpuute toi omat haastensa toteutukselle. Myös betonirakenteiden tekeminen talvella meren rannassa vaatii ammattitaitoa ja osaamista.

projektet isabella

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Melkinlaituri, Helsinki

Valmistuminen

05/2020

Projektinjohtaja

Mika Ojala

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Mika Ojala +358 40 486 6833 mika.ojala(a)kreate.fi
Vastaava työnjohtaja Pasi Kinnunen +358 400 262 229 pasi.kinnunen(a)kreate.fi

Artikkelit

Kirjalansalmen sillan teräsrakenteen ensimmäinen lanseeraus maalissa

Allianssimallilla toteutettava Mt180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusimishanke etenee hyvässä tahdissa Paraisilla. Kirjalansalmen vinoköysiosuuden teräsrakenteen muodostavat palkit kasataan työmaalla valmiiksi ja siirretään paikoilleen kolmessa eri vaiheessa. Viikonloppuna 19.–21.4.2024 työmaalla siirrettiin…

Kreate Sverigelle merkittävä tunnelin sisustusurakka – yhtiön asema vaativien kallio- ja betonirakenteiden toteuttajana Ruotsissa vahvistuu

Kreate Sverige AB on allekirjoittanut norjalaisen AF Anläggning AB:n kanssa reilun 6 miljoonan euron arvoisen sopimuksen, johon kuuluu Tukholman ohitustien Lovön urakan kahden ramppitunnelin sisäverhousrakenteiden toteuttaminen. Lisäksi sopimukseen sisältyy noin…

Sami Kari projektinjohtajaksi

Vaativien suurhankkeiden konkari, rakennustekniikan diplomi-insinööri Sami Kari aloittaa 24.4.2024 projektinjohtajana keltamustassa joukkueessamme.Alan erityisosaajalla on vahva kokemus niin projektinjohtamisesta, hankinnoista ja kustannustenhallinnasta kuin tahtituotannostakin yhteensä lähes 700 miljoonan euron työmailta. – …