Kalliorakentamisen ja väylärakentamisen yksikkömme toteuttavat parkkihallin louhinta- ja maanrakennustyöt näyttelykeskus WeeGeen yhteyteen Espoossa. Kulttuuriparkki-työmaa sijaitsee Tapiolassa näyttelykeskus WeeGeen päädyssä, jossa louhitaan yhteensä 17 000 m3 ja maaleikkauksia on kaikkiaan 3 000 m3. Urakkaan sisältyy asfaltinpoistoa, betonimuurin purkua, vanhojen hulevesijärjestelmien purkua, noin 500 m2 verran irtiporausta, injektointia, kallion lujitustöitä, louhinnan reunapalkkien tekoa sekä salaojien ja viemäreiden rakentamista.
Hankkeessa toiminta-alue on pieni ja alueella on sekä asutusta että WeeGee-talo museoineen, näyttelyineen ja tapahtumineen. Louhimisympäristön erityisyydestä kertoo esimerkiksi se, että WeeGee-talon anturasta vain metrin päästä louhimme 10 metriä alaspäin. Näyttelykeskuksen museoissa on erittäin tärinäherkkiä teoksia, mikä tuo louhimiseen oman haasteensa. Lisäksi louhittavan alueen alapuolella on hulevesitunneli, joka on huomioitu räjäytysten suunnittelussa ja toteutuksessa.
Kulttuuriparkissa kiertotalous on otettu huomioon mm. siten, että purettava betonimuuri viedään käsiteltäväksi ja alihankkija käyttää sen myöhemmin hyödyksi omissa töissään.
Valmiiseen Kulttuuriparkkiin tulee kaksi maanalaista pysäköintikerrosta ja maantasolle pysäköintipaikkoja.
Työn tilaajana on Fira Oy. Louhintojen ja pohjatöiden osalta työ valmistui 4/2021 ja kokonaisuudessaan se on valmis 10/2021.