Jännevirran silta on Kuopion ja Siilinjärven rajalla olevan valtatie 9:n silta, joka ylittää Saimaan syväväylän Jännevirran kylän kohdalla. Valtatie 9 on tärkeä Joensuu–Kuopio välinen tie ja liikennemäärä on noin 7 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.
Hankkeessa rakennettiin uusi kiinteä silta vanhan sillan eteläpuolelle salmen yli. Sillan lisäksi toteutimme linjauksen ja tasauksen parantamista noin 3 kilometriä sillan molemmilla puolin. Hankkeessa parannettiin myös yksityisteiden liittymiä ja kevyen liikenteen järjestelyjä sekä uusittiin tie- ja katuvalaistusta. Uusi leveämpi ajorata ja kevyen liikenteen väylä varmistavat turvallisen sillan ylityksen. Kiinteä silta puolestaan sujuvoittaa niin maantie- kuin vesiliikennettäkin.
Tilaajan oli Liikennevirasto (nykyinen Väylävirasto) ja se valmistui marraskuussa 2018.