Mittavan hankkeen maanrakennustöihin kuuluivat muun muassa uuden tuotantolaitoksen rakennuskaivannon louhinnat. Uusi tehdasrakennus on 200 metriä pitkä ja 130 metriä leveä ja louhittavaa oli kaikkiaan noin 100 000 kuutiota. Rakennus sijoittuu nykyisen siipikarjatuotantolaitoksen eteläpuolelle, osittain nykyisen parkkipaikan päälle ja itäpuolelle.
Kreaten ammattilaiset vastasivat myös Atrian piha- ja parkkialueiden rakentamisesta kaikkiaan noin neljän hehtaarin alueella. Rakensimme varastointi- ja aurinkopaneelikentät ja urakkaamme kuuluivat myös tontille tulevan energiakeskuksen ja jäteveden tasausaltaan maanrakennustyöt. Kreate vastasi lisäksi uuden tehdasrakennuksen ulkopuolelle tulevien talo- ja prosessitekniikan putkistojen sekä energiakeskukselle tulevien päävesijohdon, paineviemärin, kaukolämmön ja suurjännitekaapeleiden rakentamisesta.
Työmaa-alue oli hyvin laaja ja haastavuutta toi louhiminen ja rakentaminen käynnissä olevan tehtaan ja tuotannon kulkureittien ääressä.
Maanrakennusvaiheen ympäristöystävällisyys huomioitiin muun muassa siten, että jalostimme louhitun kallion kiviainekset työmaan käyttöön sen sijaan että kiviainekset kuljetettaisiin pois. Tiivistämiskelpoiset leikkausmassat hyödynsimme kokonaisuudessaan tontille tulevien aurinkopaneelikenttien rakenteissa. Näin vähensimme ympäristöhaittoja, tieverkkojen ruuhkaa ja neitseellisten materiaalien käyttöä sekä niistä syntyviä kustannuksia.
Urakan tilaajana oli Atria Oyj. Kreaten osalta urakka valmistui kesällä 2023 ja Atrian uusi tehdas valmistuu aikaisintaan vuoden 2024 aikana.