Uusittavan Urpiaisentien sillan päällä kulkee vilkkaan Pasila–Riihimäki-rataosuuden kaksi raidetta ja vieressä sijaitsee toinen silta, jossa myös on kaksi raidetta. Urakan kohteena on läntisten raiteiden alla oleva silta, johon teemme kevään ja kesän ajan ennakkosuunnittelua ja valmistelevia töitä, kuten porapaalutukset ja tukiseinien rakentamisen radalle hyödyntäen yöaikojen lyhyitä ratakatkoja.

Uuden sillan kansi rakennetaan nykyisen sillan viereen, josta 19 metriä pitkä ja 400 tonnia painava silta siirretään tunkkaamalla paikalleen. Työt etenevät minuuttiaikataululla useassa vuorossa, sillä uuden sillan siirto ja vanhan sillan purkaminen tapahtuvat 53 tunnin rutistuksessa ratakatkon aikana syyskuussa 2022. Tämän jälkeen vuorossa ovat viimeistelytyöt ja sillan luiskien kivityöt.

Haastavassa siltaurakassa edetään yhteistyössä osakkuusyrityksemme KFS Finlandin hoitaessa porapaalutukset. Konserniimme kuuluvan Kreate Radan ammattilaiset toteuttavat puolestaan ratatyöt, kuten radan kaapeleiden siirrot porapaalujen ja ponttiseinien tieltä, raiteen purkutyöt ja uudelleen asennuksen siirtokatkon aikana sekä rataan liittyvät sähkö- ja tukemistyöt.

Urpiaisentien ratasilta on kolmas voittamamme sillansiirtourakka vuonna 2022. Vuonna 2021 toteutimme ennätykselliset kuusi sillansiirtoa, joista viisi sijaitsi valtakunnan rataverkolla ja yksi Helsingin metroverkolla.

Urakka-aika on 5/2022–11/2022. Tilaajana on Väylävirasto ja urakka on arvoltaan noin 1,3 miljoonaa euroa.

Kreate rakentaa Urpiaisentien alikulkukäytävän uuden sillan siirtomenetelmällä Vantaan Korsossa.

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Kalmuurinkäytävä 2, Vantaa

Valmistuminen

11/2022

Projektinjohtaja

Matti Rekilä

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Matti Rekilä +358 40 532 2171 matti.rekila(a)kreate.fi
Vastaava työnjohtaja Hannu Helenius +358 50 309 2950 hannu.helenius(a)kreate.fi

Artikkelit

Kirjalansalmen vinoköysisillan köydet asennettu – uljas siluetti piirtyy horisonttiin

Paraisilla sijaitsevan Kirjalansalmen uuden vinoköysisillan rakentamisessa on saavutettu merkittävä virstanpylväs: sillan näyttävät ja rakenteellisesti keskeiset vinoköydet on saatu asennettua onnistuneesti paikoilleen. Sillan 76 vinoköyden asennus kesti kaikkineen 10 viikkoa. Osana…

Jani Hietanen aloitti mittauspäällikkönä ratayksikössä

Maanmittaustekniikan insinööri Jani Hietanen täydentää infra-ammattilaistemme joukkoa, sillä hän on aloittanut mittauspäällikkönä Kreaten ratarakentamisen yksikössä. Radalla Jani on viettänyt lähes koko työuransa. Ensimmäiset vuodet hän työskenteli mittaustöissä mittausinsinöörinä ja mittaustyönjohtajana Etelä-Suomessa radan…

Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen

Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä…