Silta ylittää Kiantajärvestä alkavan noin 45 metriä leveän Emäjoen ja toimii osana kesän ja syksyn 2023 aikana rakennettua kevyen liikenteen väylää sekä talvisin osana hiihtoreittiä.

Silta muodostuu porapaaluperustuksista ja niiden varaan tulevista betonipilareista ja tukimuureista. Teräksisten kannen pääkannattajien päälle rakensimme puukannen, kaiteet ja valaistuksen.

Haastavimpiin työvaiheisiin kuuluivat mm. kahden erillisen siltalohkon asentaminen ja hitsaaminen sekä erityisesti sillan teräsrakenteen asentaminen, kun noin 50 tonnin painoinen rakenne nostettiin yhdellä nostolla paikalleen huhtikuussa 2023. Erikoisosaamista vaati myös sillan päätytukien kallioankkurointi, jotta ne kestävät suunnitellut vetokuormitukset. Porapaalutuksista ja kallioankkuroinnista vastasi yhteisyrityksemme KFS Finlandin erikoispohjarakentamisen konkarit.

Rakentaminen eteni myös urakka-alueen pohjoispuolella sijaitsevan puistoalueen ulkoilijat huomioiden.

Suomussalmen kunnan tilaaman hankkeen urakka-aika oli 11/2022–8/2023.

Kreate rakentaa kevyenliikenteen sillan Emäjoen yli Suomussalmella.

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Uitonkuja, Suomussalmi

Valmistuminen

08/2023

Projektinjohtaja

Ville Tiiro

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Ville Tiiro +358 50 316 0739 ville.tiiro(a)kreate.fi
Työmaapäällikkö Markus Tarvainen +358 50 402 2247 markus.tarvainen(a)kreate.fi

Artikkelit

Kirjalansalmen vinoköysisillan köydet asennettu – uljas siluetti piirtyy horisonttiin

Paraisilla sijaitsevan Kirjalansalmen uuden vinoköysisillan rakentamisessa on saavutettu merkittävä virstanpylväs: sillan näyttävät ja rakenteellisesti keskeiset vinoköydet on saatu asennettua onnistuneesti paikoilleen. Sillan 76 vinoköyden asennus kesti kaikkineen 10 viikkoa. Osana…

Jani Hietanen aloitti mittauspäällikkönä ratayksikössä

Maanmittaustekniikan insinööri Jani Hietanen täydentää infra-ammattilaistemme joukkoa, sillä hän on aloittanut mittauspäällikkönä Kreaten ratarakentamisen yksikössä. Radalla Jani on viettänyt lähes koko työuransa. Ensimmäiset vuodet hän työskenteli mittaustöissä mittausinsinöörinä ja mittaustyönjohtajana Etelä-Suomessa radan…

Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen

Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä…