Pohja- ja insinöörirakentamisen ammattilaistemme vankka osaaminen korostuu Kansallismuseon historian suurimmassa rakennushankkeessa. Vuonna 1910 valmistunutta Kansallismuseota laajennetaan nykyiselle tontille pääosin maanalaisilla uudistiloilla sekä pihapuiston näyttävällä paviljongilla. Lisärakennuksen laajuus on noin 5 700 kerrosneliötä, josta noin 90 % sijaitsee maan alla kahdessa tasossa.

Louhinta-, paalutus- ja maarakennustyöt toteutetaan hyvin ahtaassa ympäristössä, josta kallion lisäksi löytyy maanalaisia huoltotiloja. Urakassa kiinnitämme erityistä huomiota muun muassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan museorakennuksen tukirakenneratkaisuihin sekä rakennuksen välittömässä läheisyydessä ja osittain sen alapuolella tapahtuvaan louhintaan. Kymmeneen metriin ulottuvan louhinnan teemme vaiheistettuna kerroksittain, yhteensä noin 20 000 m3ktr.

Töiden aikana seuraamme aktiivisesti suojeltua museorakennusta sekä muita lähistöllä sijaitsevia kiinteistöjä. Oman haasteensa tuovat museon herkät Gallen-Kallelan kattofreskot, jotka määrittävät työmaalle tavanomaista tarkemmat raja-arvot louhinta- ja paalutustöistä aiheutuvalle tärinälle.

Teknisesti haastavimpiin työvaiheisiin lukeutuu hissikuilun toteuttaminen kalliotilaan huomioiden läheiset käytössä olevat parkkihallit ja lastauslaiturit. Vaativuutta tuo myös uuden maanalaisen sisäänkäynnin rakentaminen historialliseen museorakennukseen sekä kellaritilan toteutamme hydraulikiilaamalla museorakennuksen sisään.

Urakkaan kuuluu lisäksi erikoispohjarakentamista, kuten porapaalutusta, settiseiniä ja ankkurointia sekä vesilasi-injektointia, jolla estetään pohjaveden valuminen kaivantoon. Erikoispohjarakentamisesta vastaavat Kreaten yhteisyritys KFS Finlandin ammattilaiset.

Ainutlaatuinen Kansallismuseon laajennushanke toteutetaan hiilineutraalisuustavoitteet huomioiden; tavoitteena on vertailutasoon nähden 25 % pienempi hiilijalanjälki. Kreatella käytämme kiertotaloutta ja kestävää kehitystä tukevia ratkaisuja, joilla tuotamme merkittäviä kustannussäästöjä mm. parantamalla projektien materiaalinhallintaa. Työmaalla syntyvät louheet hyödynnetään Kruunusillat-hankkeella ja louhintojen porapöly tulevilla vaativan infrarakentamisen työmaillamme. Urakassa syntyvän ylimääräisen maa-aineksen toimitamme jatkokäyttöön omille kiertotalousalueillemme. Työmaamme koneet ja laitteet ovat tiukkojen päästöluokkavaatimusten mukaisia ja toimivat pelkästään uusiutuvilla polttoaineilla ja sähköllä.

Rakennuttajana on Senaatti-kiinteistöt ja päätoteuttajana SRV. Louhinnat toteutetaan kesäkuuhun 2024 mennessä ja urakka-aika Kreaten osalta on 9/2023–5/2025.

Samanaikaisesti laajennusrakentamisen kanssa Kansallismuseon historiallinen päärakennus osittain peruskorjataan. Laajentunut ja peruskorjattu Kansallismuseo avautuu yleisölle keväällä 2027.

Kreate toteuttaa Kansallismuseon laajennusosan haastavan louhinta- ja pohjarakentamisen urakan.

Tila

Käynnissä

Kategoria

Osoite

Mannerheimintie 34, Helsinki

Valmistuminen

05/2025

Projektinjohtaja

Tatu Tarkiainen

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Työpäällikkö Tatu Tarkiainen +358 50 539 5210 tatu.tarkiainen(a)kreate.fi
Työmaapäällikkö Tommi Pelkonen +358 400 347 456 tommi.pelkonen(a)kreate.fi

Artikkelit

Kreate vahvistaa organisaatiotansa Ruotsissa – laajentuminen uusiin rakentamislajeihin käynnistynyt

Kreate jatkaa kasvuaan Ruotsissa laajentamalla toimintaansa maarakentamiseen, mikä vahvistaa myös nykyistä kallio- ja betonirakentamisen liiketoimintaa. Maarakentamisen liiketoiminta-alueen johtajaksi on nimitetty Magnus Stenberg, jolla on parinkymmenen vuoden vahva kokemus rakennusalalta. Samalla…

Petri Raatikainen logistiikan asiantuntijaksi Tampereen henkilöratapiha -hankkeelle

Vaativan infrarakentamisen joukkoamme vahvistaa diplomi-insinööri Petri Raatikainen, joka on aloittanut asiantuntijana keskittyen erityisesti logistiikkaan Tampereen henkilöratapiha -hankkeella. Petrin monipuolinen työhistoria vie yli 30 vuodeksi Puolustusvoimiin. Hän työskenteli erilaisissa tietohallinnon ja…

Tanja Kela aloitti ratarakentamisen projekti-insinöörinä

Rakennusmestari (AMK) ja tradenomi (AMK) Tanja Kela on aloittanut projekti-insinöörinä ratayksikössä. – Ensimmäisen kerran olin työmaatehtävissä Tripla-hankkeella Pasilassa, ja sen jälkeen muutaman toimistossa vietetyn vuoden jälkeen halusin takaisin työmaalle, koska viihdyin…