Kalliorakentamisen ja väylärakentamisen yksikkömme toteuttavat parkkihallin louhinta- ja maanrakennustyöt näyttelykeskus WeeGeen yhteyteen Espoossa. Kulttuuriparkki-työmaa sijaitsee Tapiolassa näyttelykeskus WeeGeen päädyssä, jossa louhitaan yhteensä 17 000 m3 ja maaleikkauksia on kaikkiaan 3 000 m3. Urakkaan sisältyy asfaltinpoistoa, betonimuurin purkua, vanhojen hulevesijärjestelmien purkua, noin 500 m2 verran irtiporausta, injektointia, kallion lujitustöitä, louhinnan reunapalkkien tekoa sekä salaojien ja viemäreiden rakentamista.

Hankkeessa toiminta-alue on pieni ja alueella on sekä asutusta että WeeGee-talo museoineen, näyttelyineen ja tapahtumineen. Louhimisympäristön erityisyydestä kertoo esimerkiksi se, että WeeGee-talon anturasta vain metrin päästä louhimme 10 metriä alaspäin.  Näyttelykeskuksen museoissa on erittäin tärinäherkkiä teoksia, mikä tuo louhimiseen oman haasteensa. Lisäksi louhittavan alueen alapuolella on hulevesitunneli, joka on huomioitu räjäytysten suunnittelussa ja toteutuksessa.

Kulttuuriparkissa kiertotalous on otettu huomioon mm. siten, että purettava betonimuuri viedään käsiteltäväksi ja alihankkija käyttää sen myöhemmin hyödyksi omissa töissään.

Valmiiseen Kulttuuriparkkiin tulee kaksi maanalaista pysäköintikerrosta ja maantasolle pysäköintipaikkoja.

Työn tilaajana on Fira Oy. Louhintojen ja pohjatöiden osalta työ valmistui 4/2021 ja kokonaisuudessaan se on valmis 10/2021.

3T2A0389

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Ahertajantie 5, 02100 Espoo

Valmistuminen

10/2021

Projektinjohtaja

Samuel Laitinen

Projektin henkilöstö

Tehtävä Nimi Puhelin Sähköposti
Vastaava työnjohtaja Samuel Laitinen 0414330857 samuel.laitinen@kreate.fi

Artikkelit

Kirjalansalmen vinoköysisillan köydet asennettu – uljas siluetti piirtyy horisonttiin

Paraisilla sijaitsevan Kirjalansalmen uuden vinoköysisillan rakentamisessa on saavutettu merkittävä virstanpylväs: sillan näyttävät ja rakenteellisesti keskeiset vinoköydet on saatu asennettua onnistuneesti paikoilleen. Sillan 76 vinoköyden asennus kesti kaikkineen 10 viikkoa. Osana…

Jani Hietanen aloitti mittauspäällikkönä ratayksikössä

Maanmittaustekniikan insinööri Jani Hietanen täydentää infra-ammattilaistemme joukkoa, sillä hän on aloittanut mittauspäällikkönä Kreaten ratarakentamisen yksikössä. Radalla Jani on viettänyt lähes koko työuransa. Ensimmäiset vuodet hän työskenteli mittaustöissä mittausinsinöörinä ja mittaustyönjohtajana Etelä-Suomessa radan…

Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen

Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä…